Synnynnäinen häntämutka -
perinnöllinen luuston sairaus

S. Paatsama, julkaistu aikaisemmin Borderi 1/91

Koiranjalostuksessa on synnynnäistä häntämutkaa kavahdettu rodun huonontumista eli degeneraatiota ilmaisevana sairautena. Kokemusperäisesti sitä on pidetty joissakin koirasuvuissa ja -roduissa ilmenevänä perinnöllisenä sairautena ja syystäkin (autosomaali resessiivi periytyminen).

Nykytietämyksen mukaan sairaus liittyy luun muodostuksen häiriöihin. Koiralla, jolla on synnynnäinen häntämutka, voidaan todeta myös muita luun muodostuksen häiriöitä kuten alaleuan surkastumista, selkärangan nikamamuutoksia ja kasvuhäiriöistä niveldysplasiaa. Kaikissa roduissa ei välttämättä näin ole, esim. mäyräkoiralla, joka sinänsä on "ruston kasvuhäiriön tuote" ei häntämutka liity muihin tukikudossairauksiin. Eräässä 70-luvun saksalaisessa röntgentutkimuksessa todettiin mäyräkoiran häntämutkan yleisyydeksi 2,21 %. Häntämuutoksiksi laskettiin ristiluunhäntänikaman väliset luutumat ja hännässä todettavat mutkat.

Miten häntämutka syntyy?
Pennun syntyessä häntä on rakentunut nikamarungoista, jotka näkyvät peräkkäisinä, tasakulmaisina suunnikkaina, jotka ilmenevät hännän päähän päin (kuvassa 1). Runkojen päissä olevia rustolevyjä ei kuvassa näy. Aivan kuten raajojen putkiluihin, alkaa kasvun aikana nikamarustojen päihin kehittyä luutumispisteitä (kuvassa 2), jotka hiljalleen kasvavat, kunnes nikaman pää luutuu kokonaan (kuvassa 3). Nikaman pääterusto vastaa putkiluiden kasvurustoa myös siinä, että sen avulla häntänikamat kasvavat pituutta. Leveä ja tasainen nikamapää vastaa seuraavaan (bamburunkorakenne), jolloin häntä pysyy suorana.

Jos päätelevyä ei kehity, liittyy seuraava normaalimuotoinenkin nikama vialliseen kulmautuneena, eli syntyy nikamamutka (kuvassa 4). Jos monta kehittymätöntä nikamaa seuraa toisiaan, häntä lyhenee. Ristiluun ja hännän väliset luutumat voivat aiheuttaa väärän hännän asennon. Häntämutkat ja yleensä häntänikamien kehityshäiriöt voidaan luotettavasti selvittää vain röntgentutkimuksella. Varmin tulos saadaan kasvukauden pättyessä eli noin 8-12 kuukauden iässä, pienikokoisilla roduilla jo 6 kuukauden iässä. Ostaja saattaa usein kiirehtiä tutkimusta, mikä saattaakin olla aikaisemmin tehtävissä. Huomioon on otettava kuitenkin, että nikamapäiden "luutuminen" alkaa useilla koirilla vasta 4 kuukauden iässä, joten sitä ennen tehty tutkimus ei saata antaa oikeaa tulosta (myöhemmin tehty tutkimus on usein tulokseltaan "pahempi").

"Oven väliin jääneitä" tai synnytyksessä tai muuten vaurioituneita häntiä on niin harvoin, ettei asiaa kannattaisi tässä yhteydessä edes mainita. Viimeksi olen tavannut yhden purematapauksen, silloinkin oli häntä typistettävä. Väkivalloin ei saa nikamarunkoa murtumaan, niin "notkeaa" se on, ja jos näin sattuisi, tulisi häntään samalla niin suuria vaurioita, että eläinlääkinnälliset toimenpiteet vamman korjaamiseksi olisivat välttämättömiä, siis "löytyisi" eläinlääkärin todistus. Röntgentutkimuksella voidaan myös luotettavasti selvittää, onko häntää luvattomasti typistetty (näyttelysäännöt!).

Kun häntämutkien merkitys on nykytietämyksen vuoksi korostunut koiranjalostuksessa, olisi ne rekisteröitävä ja esim. näyttelyissä kiinnitettävä asiaan huomiota. Röntgentutkimuksen tulos on merkittävä rekisterikirjaan (koirarekisteriin), jolloin tarpeen vaatiessa voitaisiin tehdä tutkimus kasvuhäiriöiden yleisyydestä ja esiintymistavasta ko. rodussa tai suvussa.

A=normaalin hännän perintötekijä ja a=koukkuhännän perintötekijä. Vian periytyessä resessiivisesti viallisen eläimen 3:sta pentuesisaruksesta 2 on vian kantajia vaikka ne itse näyttävät normaaleilta. Eli siis pentueessa, jossa yksi syntyneistä pennuista on koukkuhäntäinen, kaksi kolmesta sisaruksesta on koukkuhäntäisyyden kantajia.

Kuva lainattu kirjasta: Per-Erik Sundgren Lemmikkieläinten jalostus