EPI. Quickly Kiss

Home ] Up ]              



 
      

Gr.narttu Quickly Kiss " Dara " s. 13.10.2001
( FI,  LT, EE MVA LTV-02 JK2 Mystique des Perles Noires, Ranska & FI, SE, EE MVA VK2 JK1 Sweetway's Nakaranda )
EPILEPTIC First seizure about 9 y 6mths old
Ensimmäinen kohtaus tuli keväällä 2011, Daran ollessa n. 9,5-vuoden ikäinen.
Dara kuoli 19.04.2013 11 v 6 kk 1 vkon ikäisenä.
Dara died 11,5 years old, because she can't walking normally anymore.

Toimitin Daran avattavaksi Eviralle 19.02.2013.
Tutkimustuloksen mukaan Daralla oli selkäytimen tukikudoksen kohtalainen rappeuma ja vasemmalla kaulahermossa hyvänlaatuinen hermotuppikasvain.
Daralla todettiin myös krooninen mahalaukun tulehdus ja munuaistulehdus.
Dara ei kuollut epilepsiaan.
1) Email omistajalta   09.10.2011.

Moikka!

Dara on saanut kuluneen kevään/kesän aikana kolme kohtausta, nyt syyskuussa kaksi.
Kohtaukset alkoivat viime keväänä pienestä aivotärähdyksestä, jonka Dara sai huhtikuussa.
Käytiin tapahtuman jälkeen heti kontrollissa, ja meitä neuvottiin seuraamaan tilannetta.

Silloin ajattelin kohtauksen johtuneen tällistä, jonka Dara sai kun olimme leikkimässä frisbeellä,
ja koira palautui täysin normaaliksi tämän jälkeen.

Seuraavan kohtauksen Dara sai ollessaan mökillä vanhempien kanssa; oli ollut kakalla ja takapää oli
pettänyt alta. Päästiin samana päivänä tutkimuksiin Espoon eläinsairaalaan, jossa Daralta otettiin verikokeet.
Kaikki arvot olivat normaalit ja eläinlääkäri selitti vaivan voineen johtuneen jumissa olleesta selästä. Hoidatin Daraa
kesällä kahden viikon välein fyssarilla ja osteopaatilla vuoron perään ja selkä saatiin tosi hyväksi!

Heinäkuusta aina syyskuun alkuun Dara oli kohtausvapaa, pari hammasta poistettiin elokuussa, kun olivat
lievästi tulehtuneet (ylhäältä se juurihoidettu etuhammas ja p4 alhaalta..). Syyskuussa Dara sai seuraavan
kohtauksensa, jalat tärisivät ja tasapaino ei pitänyt. Oli koko ajan tajuissaan ja ymmärsi tilanteen josta oli tietty
kovin häkeltynyt. Kulki myös pää vinossa ja nosteli tassujaan paljon. Päätin varata ajan suoraan Aistiin,
koska syy oli selvästi neurologinen. Ennen Aisti -aikaa Dara sai vastaavanlaisen kohtauksen vielä kerran,
piti takajalkojaan kovin koukussa ja tärisi paljon. Pää oli kallellaan ja jalat eivät pitäneet.. Kohtaukset ovat
kestäneet kokonaisuudessaan ehkä 5min ja ovat olleet onneksi todella lieviä.

Aistissa käytiin viime viikolla tutkimuksissa, Janis Jeserevicsilla. Hän totesi heti alkuun, että ihmettelee suuresti, jos
kyseessä olisi jotain muuta kun idiopaattinen epilepsia. Kysyin olisiko ollut mahdollista että Daralle olisi puhjennut
sekundaarinen epilepsia sen aivotärähdyksen myötä. Ei kuulema ollut, mutta samalla hän totesi, ettei oikeastaan muuta
ollut tehtävissä, kun pään magneettikuvaus. Noh, Daralla kuvattiin siis pää viime viikolla ja pitää sanoa, että onneksi ei
mitään arpikudosta, kasvainta tms. löytynyt. Otettiin maksa-arvot ja verikokeet uudestaan, keuhkot kuunneltiin, tehtiin
siis kliininen perustutkimus. Mitään vikaa ei löytynyt ja Dara on ihan huippu kunnossa ikäisekseen, se on hienoa tietysti kuulla :)

Diagnoosina siis idiopaattinen epilepsia. Janis kirjoitti reseptin lääkitykseen, mutta sovittiin että se aloitetaan vasta, jos
kohtaukset alkavat olla rajumpia tai niitä tulee useammin. Nyt siis mennään päivä kerrallaan ja mummon ehdoilla.
Vauhtia riittäisi vielä vaikka agiradallekin, mutta nyt jäädään ansaitulle eläkkeelle. Kysyin onko harvinaista että 10-vuotiaalle
koiralle puhkeaa vielä idiopaattinen epilepsia, eikä kuulema ole. Eli toivotaan, että Daran pentuset pysyisivät terveinä.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
2) Email omistajalta 16.01.2013. Dara on ko. päivänä 11 v 3 kk ikäinen.

Daralle ei aloitettu epilepsiaan lääkitystä vieläkään, sillä kohtaukset ovat pysyneet niin lievinä.
Selvästi hormoonitoiminta vaikuttaa kohtausten ilmenemiseen, sillä juoksun aikana kohtausväli tihenee.
Muuna aikana Dara saa kerran-pari kuussa maksimissaan 5min kestävän kohtauksen, jossa se läähättää
voimakkaasti, eikä takajalat tahdo pysyä alla. Yleensä käy itse istumaan ja istuu kunnes kohtaus on mennyt ohi.
Ikinä ei ole voimakkaasti krampannut tms, sekä aina on ollut tajuissaan. Kohtausta seuraa joskus oksentaminen,
mutta ei aina. Kerran Daralta valui hieman virtsaa lattialle kohtauksen yhteydessä, muttei varsinaisesti laskenut alleen.

Eli mennään vielä ilman sitä lääkitystä, meillä on kyllä siihen resepti, jos näyttää siltä että se pitää aloittaa.
Juoksun lähestyessä on saanut ehkä kohtauksen viikossa. Mutta esimerkiksi nyt juoksujen jälkeen, ei ole saanut kohtausta kertaakaan.

Kohtaukset eivät ole siis se suurin murhe Daran kohdalla, vaan kuukauden sisällä sen takapää on alkanut pettämään.
Ollaan nyt käyty lääkärissä otattamassa verenkuvat ja muut perus labrat ja
niissä kaikki näyttää normaalille. Oireet viittaisivat mielestäni hyvin selkäydinrappeumaan, takajalkojen liike
on muuttunut laahaavaksi. Jouluna, kun olin Suomessa viimeksi ei laahaamista vielä ollut, tämä on nyt siis ihan tämän viikon
aikana ilmennyt oire! Tietynlaista heikkoutta takapäässä on ollut havaittavissa kyllä jo syksystä alkaen, mutta olen aina yhdistänyt
sen Daran jäykkään selkään. Se jummittuu niin helposti lanne-alueelta ja ollaankin käyty Osteopaatilla sitä hoidattamassa
säännöllisesti.

Eläinlääkäreiden mielestä Daran takajalkojen tuntoaistit ovat kuitenkin vielä sen verran hyvin tallella,
ettei suoraa selkäydinrappeuma diagnoosia ole vielä annettu. Dara syö nyt tulehduskipulääkkeitä, jotka myös
näyttävät auttavan, ainakin se on paljon pirteämpi heti kuurin alettua!

Kun kerta tulehduskipulääkkeet tepsivät, niin itselleni tuli seuraavaksi mieleen Spondyloosi. Daran selkäähän ei ole kuvattu,
ja se selittäisi myös sen jäykkyyden/jäykät liikkeet. Mutta voihan se hyvin olla että sieltä löytyy vielä jotain muutakin,
ollaan loppuviikosta menossa ortopedille, toivottavasti siellä selviäisi vähän enemmän taas. Ainakin sen selän voisi varmuudeksi
kuvata, ettei sinne tosiaan ole päässyt tekeytymään minkäänlaista luustoutumaa..

Christa
Viimeisin yhteydenotto Christa / Ritva  16.01.2016 Ritva Salmi