Jalostuksen tav.ohj.

Home ] Up ]              



 
      


SBPKYn jalostuksen tavoiteohjelma v 1994

1.3. Epilepsia ja epämääräiset kohtaukset

Epileptiset kohtaukset ovat aivoperäisiä kohtauksia, jotka koiralla ovat yleensä yleistyneitä, suuria (grand mal) kohtauksia,
jolloin koira menettää tajuntansa ja kouristelee. Epileptiset kohtaukset voivat olla myös lievempiä paikallisia tai yleistyneitä
pieniä (petit mal) kohtauksia. Willisin (Genetics of the Dogs, 1989) mukaan normaalissa koirapopulaatiossa epilepsiaa
esiintyy noin 1% koirista.

Hollantilaisen Van der Veldenin (Van der Velden: Fits in Tervueren Shepherd Dog, Journal of Small Animal Practise, Vol. 9, 1968) julkaiseman tutkimuksen mukaan tervuereneilla esiintyy perinnöllistä epilepsiaa. Tutkimus perustuu senaikaiseen hollantilaiseen tervuerenkantaan (216 koiraa), joista 142 (65.7%) vastasi tehtyyn kyselyyn. 47 vastanneista (33.0%)
oli joskus saanut epileptistyyppisen kohtauksen (julkaisussa ei tarkemmin määritelty "kohtausta").
Kahden sairaan koiran vähintään 2-vuotiaista  pennuista 84.6% oli sairaita, kun kahden terveen koiran vähintään
2-vuotiaista pennuista vain 4.3% oli sairaita.

Suomalaisessa koirakannassa esiintyy grand mal -kohtauksia ainakin tervueren- ja groenendael -muunnoksilla. Kohtausten yleisyyttä ei ole kartoitettu ja sairaista linjoista on vain arveluita.

Ph Rickhard Le Couteur esittää kolmen kohdan ohjelman epilepsian vastustamiseksi. Kohdat ovat

1. Epilepsiaa sairastavia koiria ei saa käyttää jalostukseen

2. Yhdistelmiä, joista on syntynyt sairaita koiria, ei uusita

3. Epilepsiaa sairastavan koiran pentuesisaruksia ei käytetä jalostukseen

Selvien epileptisten kohtauksien lisäksi belgianpaimenkoirista ainakin groenendael- ja tervueren -muunnoksilla esiintyy epämääräisiä kohtauksia, jolloin koira tärisee, läähättää, kuolaa, jalat saattavat pettää alta tai koira voi hoiperrella ympäriinsä kykenemättä hallitsemaan liikkeitään. Osalla koirista kohtaukset tuntuvat liittyvän rasitukseen, toisilla kohtaukset tulevat esimerkiksi keskellä yötä. Kohtaukset saattavat liittyä sydämen toimintahäiriöön tai ne saattavat olla pieniä yleistyneitä
(petit mal) tai fokaalisia aivoperäisiä kohtauksia. Tietojemme mukaan yksikään koira ei ole kuollut tällaiseen kohtaukseen,
mutta kohtaukset ovat stressaavia koiralle ja omistajalle ja vähentävät koiran arvoa harrastus- ja työkoirana, minkä takia
pyrimme parhaan kykymme mukaan selvittämään sairauden syyn sekä vastustamaan sitä, jos se osoittautuu tarpeelliseksi.

Rotuyhdistyksen määräys ja ohje:

Epilepsian vastustamiseksi jalostuksessa noudatetaan ehdottomasti Le Couteurin ohjelman 1. ja 2. kohtaa
sekä otetaan huomioon ja mahdollisuuksien mukaan noudatetaan myös 3. kohtaa.

Rotuyhdistys suosittelee, että epämääräisiä kohtauksia saavia koiria ei käytetä jalostukseen,
ennenkuin kohtausten syy ja mahdollinen perinnöllisyys on selvitetty.