EIC - Leti

Home ] Up ]              



 
      

Tr. BLACK MASTER'S XCITING LADY " Leti "


Perjantaina 11.7.2008 ( ikä 11,5 kk )
Olin Letin ja Jaden kanssa iltalenkillä kun Leti ontui ensin vasenta etutassua. Muutaman askelen jälkeen koira veti päätään vinoon ja astui myös toisella etutassulla kuin humalainen. Istuin maahan ja pidin koiraa sylissä rauhoitellen sitä. Nopea hengitys rauhoittui ja n. 5 minuutin kuluttua, koira nousi seisomaan ja käveli normaalisti. Kohtausta edelsi kiihkeä haistelu ja säikähdys.

29.10.2008
Aamulla Leti tuli sänkyni viereen ja katseli varuillaan ikkunaan päin. Koira läähätti kovasti ja nosteli vuorotellen takajalkojaan,
ne eivät oikein pitäneet. Rapsutteli ja rauhoittelin niin koira rauhoittui ja palasi nukkumaan.

Lauantaina 17.1.2009
Olimme tauon jälkeen harjoittelemassa viestiä. Juostuaan Letin etutassut menivät ensin alta ja sitten koko koira ei enää pysynyt pystyssä. Koira rauhoittui sylissä ja oksensi lopuksi. Koira oli taas innolla menossa juoksemaan. Käytyään toisessa päässä ja palattuaan luokseni jälleen jalat eivät pitäneet. Tämäkin meni nopeasti ohi.

7.2.2009
Jälleen viestitreenit ja Letiltä meni jalat alta juostuaan. Myös oksennus tuli ensimmäisen kohtauksen lopuksi.
Koiran jalat eivät pidä, mutta ymmärrys on mukana. Koira yrittää tulla luokseni kun sitä kutsuu ja rauhoittuu sylissä.

22.2.2009
Sain Letin perääni yöllisellä vessakäynnillä. Palattuani sänkyyn Leti kolasi sängyn päädyssä ja ajattelin sen jälleen leikkivän.
Hetken päästä koira kuitenkin nousi ylös eivätkä takajalat pitäneetkään. kun äännähdin, niin koira tuli luokseni ja jäin nojaamaan sänkyyn. Rauhoittelin ja juttelin sille, läähätys helpottui ja koira palasi sängyn päähän lattialle nukkumaan. Noin kymmenen minuutin kuluttua koira säntäsi jälleen ylös, teki pikkupissat sänkyni viereen ja säntäsi ulos huoneesta. Koira oksensi kolme kertaa ja nukkui sitten loppu yön rauhassa.

Ritva lisäys: Leti tutkittiin Espoon Eläinsairaalassa. Hänet todettiin terveeksi, mutta kalium arvot olivat hieman koholla.
Koira sai reseptin, epilepsia lääkityksen käynnistämiseksi.

28.2.2009
Viestitreenit ja jalat menivät alta toisen paluutaipaleen jälkeen. Lepäiltyään noin minuutin koira oli taas normaali.
Kolmannen paluun jälkeen takajalat hoippuivat, mutta koira kulki eteenpäin lelu suussaan. Koira palasi normaaliksi ilman rauhoittelua.
Koiralle aloitettiin lääkitys Barbivet 30mg iltaisin.
Lääkitys ei aiheuttanut oireita.

21.3.2009
Viestitreenien kolmannen menomatkan jälkeen Leti otti muutaman harha askeleen. Takajalat olivat vähän epävarmat.

2.4.2009
Lääkitys nostettiin aamuin illoin 30mg.

Ritva lisäys: 7.05.2009 & 14.05.2009 Viestitreeneissä jälleen huojuntaa ja jalat alta.
Meillä oli mukana kuumemittari ja Letin ruumiinlämpö kohosi yli 41 C kohtauksen aikana.
Mittasimme ruumiinlämmön molemmilla treenikerroilla ja kummallakin kerralla lämpö kohosi vaaralliseksi.
Letin viestitreenit oli aika lopettaa.
Harmillista sinällään, sillä Leti oli erinomainen viestikoira ja selkeästi nautti viestiharjoituksista.

7.7.2009
Takajalat pettivät jälleen alta ja koiralta tuli pissat ja oksennus.

Syyskuun alussa lopetimme lääkityksen kokeeksi samalla, kun luovuimme jo jokin aika sitten viestitreeneistä,
joka on ollut ainoa paikka, jossa kohtaukset ovat näkyneet. Tällöin ovat kohtaukset tulleet lääkityksestä huolimatta.
Syys- ja lokakuu menivät oireetta juoksuistakin huolimatta.

2.11.2009
Tuli jälleen kohtaus aivan yllättäen. Koirat olivat kotona tyttären kanssa kun tulin töistä kotiin. Kotona oli pimeää.
Kun sain takin päältä pois niin Leti putosi jalkoihini, jalat eivät pitäneet koiraa ja samalla koira veti päätä sivuun.
Rauhoittelin koiraa noin 5 minuuttia ja kohtaus oli sillä ohi.

29.11.2009
Lähdin yöllä itse vessaan ja kun Leti lähti mukaan eivät sen jalat kantaneetkaan. Rauhoittelin koiraa ja kohtaus meni nopeasti ohi.
Mutta vajaan puolen tunnin kuluttua Letiltä tuli pissa lattialle ja samoin se oksensi kolme kertaa.
Vasta tämän jälkeen se rauhoittui jälleen nukkumaan.

17.12.2009
Leti sai iltalenkin jälkeen kohtauksen kun olimme olleet sisällä n. 15 min. Jäälleen jalat lähtivät alta ja koira veti päätään sivulle.
Poikkeavaa oli nyt että Leti myös läähätti paljon. Rauhoittelukin kesti nyt paljon kauemmin kuin aikaisemmin.
Kun koira oli vähän rauhoittunut säntäsi se toiseen huoneeseen ja oksensi. Läähätystä jatkui vielä pitkään.
Tämän kohtauksen jälkeen palasimme lääkitykseen 2x30mg Barbivet vuorokaudessa.

Sunnuntai 23.5.2010
Olimme istuttamassa männyntaimia koirien kanssa. Ilma oli noin 12 asteinen eli ei mitenkään kuumaa. Olimme jo olleet jonkin aikaa ja koirat olivat hyörineet hajujen perässä omaan tahtiinsa. Hiljaisella hiekkatiellä kulki auto ja Leti äkkäsi sen, sepysähtyi vielä käskystä harkitsemaan, mutta säntäsi sitten sen perään. Matkana se juoksi edes takaisin alle kilometrin, mutta palattuaan luokseni hoipuivat takajalat. Istuin kannon päälle ja otin koiran syliini rahoittumaan. Muutama minuutti kului kun koira oikoi itseään sylissäni ja sitten se oli jälleen normaali. Laitoin sen varmuuden vuoksi varjoon kiinni. Kohtaus oli kuitenkin sillä erää ohi.

Verikokeet marraskuussa 2010 ja kaikki ok. Lääkitys 2x30mg Barbivet vuorokaudessa.
Kohdun poisto 29.11.2010

Letillä ei ole ollut kohtauksia 23.05.2010 jälkeen eli vuosi on kulunut kohtauksitta.

Omistaja Tarja Karenin laatima Kohtauspäiväkirja, johon lisäyksenä muutama kommenti minulta, Ritva Salmelta.

Viimeisin yhteydenotto omistajaan 9/2011 Ritva Salmi