TERVEYSTIETOA - HEALTH

Home ] Black Master's ] DNA testit ] Allergia ] EPI By English ] EPILEPSIA ] Epilepsia-tietoa ] Genetic Marker ] Häntamutka ] Kohtaus kasvattini ] Kohtaus tuontikoira ] Rekisteröinnit ] Sydän ] EIC ]              



 
      

Näiden sivujen tarkoitus on kertoa eri sairauksista ja vaivoista, joita myös Belgianpaimenkoirissa on tavattu  ja jakaa koirien terveystietoa mahdollisimman laajalti kaikille, joita rotumme ja koirat yleensä kiinnostavat. Ohessa myös tilastoja Belgien rekisteröinneistä, tutkimustustilastoja ym.

Olen aloittanut epilepsiasta, jota olen pyrkinyt kartoittamaan lähinnä Groenendael-muunnoksessa, ensin Suomessa olevien sukujen osalta ja nykyisin myös Maailman laajuisesti. Suomen linjoja, olenkin seurannut siitä asti,  kun ostin ensimmäisen Belgianpaimenkoirani 1978.

Olen mukana tutkimuksessa, jonka tarkoitus on tulevaisuudessa kehittää testi,   jonka avulla mm. mahdollinen koiran epilepsia perimä, voitaisiin nähdä sen DNA:sta.

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut Groenendael-muunnoksesta.
Olen tilastoinut näkemääni ja kuulemaani jo vuodesta 1978 ja matkustanut myös tapaamassa kasvattajia, Australiassa, Belgiassa, Espanjassa, Hollannissa, Ranskassa, Ruotsissa, Tanskassa, Italiassa ja Uudessa-Seelannissa. Kartoittaessani omien linjojeni " saloja " olen ollut yhteydessä myös Englantiin, Irlantiin, Israeliin, Norjaan, Portugaliin, Tsekkoslovakiaan, Unkariin ja USA:n.

Haluan KIITTÄÄ, kasvattieni omistaja, jotka rehellisyydellään, yhteydenpidollaan ja koiriinsa kohdistuneella valppaudella, ovat auttaneet Minua löytämään totuutta kasvattieni todellisesta terveydestä.

KIITOS myös tuesta, niin epilepsia tutkimuksen suhteen, kuin tutkituttamalla kasvattini, olette osaltanne auttaneet Minua löytämään totuutta koko rodun tilasta.

ERITYISKIITOS kannustuksesta, silloin, kun usko harrastukseeni on
"horjunut " pahasti ja olen alkanut epäilemään, onko kulutettu aika ja vaiva sittenkään, aiheutuneen pahanmielen ja arvostelun arvoista !

Joidenkin on ollut kovin vaikeaa ymmärtää, että emme kasvata täydellistä rotua 
ja ilman rehellisyyttä, rotumme ei voi kehittyä ja pysyä hengissä.

KIITOS Majka Borgströmille loistavasta epilepsia artikkelista &
KIITOS Lahden eläinlääkäriasemalle & Koira-kissaklinikka Oy:lle 
linkitys luvista & muille artikkelinsa käyttööni luvanneille eläinlääkäreille.

Olen ollut hyvin iloinen, löytäessäni muitakin kasvattajia, joita heidän harrastamansa rodussa olevat ongelmat ovat alkaneet kiinnostamaan. Olen pyrkinyt neuvomaan ja auttamaan uusia "tutkijoita" parhaani mukaan.

KIITOS, myös kaikille niille kasvattajille ja koirien omistajille,ympäri maailmaa, 
jotka ovat auttaneet Minua löytämään totuutta Belgianpaimenkoirien terveyden ja luonteen tilasta.
He ovat tuoneet julki, omien koiriensa niin hyviä, kuin huonojakin puolia.
Ilman rehellisiä koirien omistajia, ei minullakaan olisi kertynyt tietoa. KIITOS !

Pyrin omalta osaltani rehellisyydelläni auttamaan kaikkia, joille tämä rotu on tärkeä !

Rakkaudesta Rotuun & Rehellisemmän  Koirankasvatuksen puolesta

Ritva Salmi - Kennel Black Master's

Olen AKTIIVISESTI osallistunut Helsingin Yliopiston
geeni tutkimukseen, jota johtaa Hannes Lohi.
Ohessa lista kasvattieni ja tuontieni ym. osalta, joista on otettu DNA-näyte
DNA GEENITUTKIMUS,

jossa olen mukana Black Master's koirien kanssa

My Belgians who have given DNA test.

Developing a Genetic Marker for Idiopathic Epilepsy in the Belgian Tervuren
Lots of informations about epilepsy by English language.
TUTKIMUS, jossa olen mukana Black Master's koirien kanssa

I'm with this programm with my Belgians.
Tietoa kasvattieni terveydestä:
Informations about my Black Master's Belgians HEALTHY:
BREEDING - KASVATUS
Black Master's koirien tilastot => 
Kasvattieni terveys / kilpailut  / luonnetestit &
Ajatuksiani Belgien kasvattajana
Healthy / Race / Charactertests in Black Master's
TÄÄLTÄ LÖYTYY FAKTAA LONKKIEN YM. TUTKIMUSTEN, NÄYTTELYIDEN, KILPAILUJEN OSALTA:

Tutustu kasvatteihini kennelliiton jalostusjärjetelmässä:
GROENENDAEL
MALINOIS
TERVUEREN
EPILEPTISET / EPÄMÄÄRÄISET KOHTAUKSET
Seizures breeds of Kennel Black Master's  - DIARY

BLACK MASTER'S KOIRISSA
EPILEPTISET / EPÄMÄÄRÄISET KOHTAUKSET
Seizures IMPORT dog of mine - DIARY
KOHTAUKSET TUONTI KOIRASSANI
The International EPILEPSY register
of the Belgian Shepherds.
This list have made in Denmark.
Etusivu / Firstpage
Listatut koirat / Dogs of the register
Hieno ajatus kerätä tietoa
epilepsiaan sairastuneista Belgianpaimenkoirista.
Samalla pääsisimme perille linjoista,
joissa sitä on keskivertoa enemmän.
Valitettavasti, vain promille Belgien omistajista ja kasvattajista
on päättänyt olla rehellinen ja ilmoittanut sairaiden
koirien/ kasvattiensa tiedot ko. tilastoon.

Hope, as many as possible breeder or seizures dog's owner
will send information to this list.
PLEASE, help we keep this wonderful Belgians alive.
We are responsible for next generations.
Epilepsy by English. Article by Dennis O'Brien, DVM, PhD
Diplomate, ACVIM, Specialty of Neurology
University of Missouri, College of Veterinary Medicine
Paljon tietoa EPILEPSIASTA, Englanniksi
Lot of information about Epilepsy by English language
Epilepsia ja epämäär. kohtaukset -
Suomen Belgianpaimenkoirayhd.

EPILEPSIA -
Majka Borgströmin erinomainen &
laaja kirjoitelma epilepsiasta.

Epilepsia artikkeli
HS 23.03.1996 ~toimittaja Maarit Lindbergin artikkeli
Epilepsia artikkeli - Saara Kares   ~ Belgianpaimenkoirien epilepsia tilanteesta ja BPK-yhd. tutkimuksesta Suomessa.
Saara Kares, genetiikan FM ( Julkaistu kirjoittajan luvalla )

EIC
eli
rasituksen sietokyvyn aleneminen ja lyyhistyminen

Uusinta tietoa 13.05.2010

Selkäydinrappeuma ( tietoa tulossa )


Monilla Eläinlääkäriasemilla on omia artikkelihakemistoja, erilaisia koirien
vammoja ja vikoja koskien: Googleta
, niin taatusti löytyy tietoa.

Muutamia klinikoita:
Koira-Kissaklinikka, TURKU
Paljon tietoa artikkelihakemistossa mm:
*SIKARIPUNKKI = Demonikoosi
*Uroskoirien eturauhasen suurenemasta


*ADDISONIN TAUTI
*LONKKANIVEL DYSPLASIAN HOIDOSTA NUORILLA KOIRILLA
*SYDÄNONGELMISTA -ESAVS intensive course " Cardiology " -
*ÄKILLISET OKSENNUS - JA RIPULITAUDIT
ym.ym.


Sivuilla myös keskustelupalsta, johon eläinlääkärit vastaa
!

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
KIITOS tiedotus luvasta 02.04.2003 Eva Einola-Koponen

Lahden eläinlääkäriasema, LAHTI

Loistava artikkelihakemisto => Verkko neuvoo
*EUTANASIA

* FYSIOTERAPIA
*KOIRIEN HAMMASHOIDOSTA
*KOIRIEN JA KISSOJEN RUOKINNASTA
*PARVO
*SILMÄSAIRAUKSISTA
*SYDÄNSAIRAUDET

Voit myös etsiä artikkeleita hakusanalla:
*epilepsia, *kilpirauhanen, *loishäätö, *kipu, *mato, *rokotus, *selkä
UPEA ARTIKKELIHAKEMISTO, JOKA ON TOTEUTETTU YHTEISTYÖNÄ
Malmin Eläinklinikka APEXIN kanssa.

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
KIITOS linkitys luvasta 02.04.2003 Ilkka Kvist
SYDÄN - KAMMIOVÄLISEINÄMÄREIKÄ -
Black Master's Quality Guy
( tietoa ko. koiran sydän ongelmasta ja sen hoidosta )

BELGEJÄ ON JO PALJON :

Belgianpaimenkoirien rekisteröinnit 1974 -
Belgian Shepherd's register