Gr.narttu Sunday Girl " Sandi " synt.13.04.2002
( FIN KVA & MVA HK3 Black Master's Icicle Man &
Black Master's Northern Queen   )

Omistajan kohtauspäiväkirjan suora kopiointi, luvalla 5.02.2005

SANDIN KOHTAUSPÄIVÄKIRJA

Epämääräinen kohtaus 5.12.2004 klo 10.

Koira tuli kotiin palaavaa isäntäväkeä vastaan eteiseen. Oli ilmeisesti ollut nukkumassa. Se tärisi ja sen hampaat kalisivat. Hetken kuluttua se oli taas ihan normaali. En nähnyt itse tätä tapahtumaa, mutta ilmeisesti se on ollut ensimmäinen Sandin kohtauksista.

Ensimmäinen iso kohtaus 22.12.2004 klo 7.45

Tämä oli jo selvä epileptinen kohtaus. Sandi syöksyi haukkuen kohti pimeään eteiseen toisesta huoneesta tullutta isäntäänsä. Saman tien se alkoi nojailla isännän jalkoihin ja kerjäsi hetken huomiota. Sitten se kaatui suorilta jaloiltaan ja alkoi voimakkaasti kouristella. Pissat tulivat alle ja kuolaa valui runsaasti. Kouristelu kesti arviolta kaksi minuuttia. Sen jälkeen Sandi läähätti ja kakoi hetken vielä kyljellään. Sitten se pyrki ylös ja syliin. Koira oli aivan sekaisin, yltä päältä märkä ja peloissaan. Melko nopeasti se kuitenkin  tunnisti ympärillään olevat ihmiset ja rauhoittui. Kävely oli hetken hoipertelevaa. Kymmenessä minuutissa se oli aivan entisellään, leikki ja söi. Ihan alkua en nähnyt, tulin paikalle siinä vaiheessa, kun koira jo kouristeli.

Yhteys omaan eläinlääkäriin ja Eläinsairaalaan 22.12.2004

Soitin omalle eläinlääkärillemme ja ilmoitin asiasta kasvattajalle. Eläinlääkäri sanoi, että odotellaan ja katsotaan. Jos kohtauksia alkaa tulla enemmän tai ne muuttuvat pidemmiksi, harkitaan lääkityksen aloittamista. Mitään tutkimuksia ei kuulemma tässä vaiheessa tarvittu. Soitin myös Helsingin yliopistolliseen eläinsairaalaan ja sain suurin piirtein samat ohjeet.

 Toinen iso kohtaus 24.12.2004 klo 3.00

 Sandi oli nukkumassa kodinhoitohuoneessa. Olohuoneen sohvalle nukahtanut perheen tytär heräsi kovaan kolinaan. Sandi kouristeli voimakkaasti ja tassut hakkasivat rajusti patteriin. Taas tuli kaikki pissit alle ja kuolaakin runsaasti. Toipuminen oli yhtä nopea kuin edellisessäkin kohtauksessa. Kesto taisi olla hieman pidempi, sillä Laura haki minut yläkerrasta nukkumasta ja koira vielä kouristeli, kun tulin paikalle. Arvioisin pituudeksi kolme minuuttia.

Kolmas iso kohtaus 24.12.2004 klo 6.45

Sandi oli nukkumassa mielipaikallaan eteisessä, portaiden juurella. Olin juuri heräilemässä yläkerrassa, kun kuulin kohtauksen alkavan. Se oli samanlainen kuin edellinen. Ehkä vaihe kouristusten loppumisesta ylös nousemiseen oli hieman pidempi ja kuolaa tuli enemmän. Aikaa edellisestä kohtauksesta oli vain vajaat neljä tuntia.

Yhteys päivystäjään ja Eläinsairaalaan 24.12.2004 / lääkitys aloitetaan

Soitin päivystävälle eläinlääkärille, joka kehotti seurailemaan tilannetta. Jos kohtauksia tulee enemmän esim. vielä saman aamupäivän aikana, voi kuulemma tulla käymään! Koiran isäntä soitti Helsinkiin Eläinsairaalaan ja keskusteli päivystävän lääkärin kanssa. Sen seurauksena Sandille haettiin lääkkeet apteekista ja lääkitys aloitettiin jouluaattona klo 13. Perustelut lääkityksen aloittamiselle olivat toistuvat isot kohtaukset eli kolmen vuorokauden sisällä kolme kohtausta, joista kaksi muutaman tunnin välein. Emme halunneet jäädä odottamaan seuraavia kohtauksia, varsinkaan joulun pyhinä.

Lääkityksen aloittamisen jälkeinen aika 24.12.2004 – 3.2.2005

Lääkitys aloitettiin pienellä annoksella, ensin 15 mg fenobarbitaalia (Barbivet) ja illalla vielä toinen samanlainen annos. Seuraavasta päivästä alkaen lääkitys on ollut Barbivet 30 mg x 2. Sandi oli muutaman päivän lääkkeestä väsynyt ja takapää joskus hieman horjahteli. Reilu pari viikkoa vietettiin rauhallisesti. Jo ennen tammikuun puoliväliä aloitettiin entiset harrastukset. Agility sujuu entisellä kiihkolla ja tokoliikkeet ovat yhtä täsmällisiä kuin ennenkin.

Koirassa ei huomaa mitään muutosta. Ja mikä parasta, kohtaukset ovat pysyneet poissa. Koko kauheus tuntuu tällä hetkellä pahalta unelta.  Alkujärkytyksestä toivuttuani olen päättänyt, että elämämme saa jatkua entiseen tapaan, ilman mitään rajoituksia. Sandin kohdalla onneksi näyttää ainakin toistaiseksi siltä, että rasitus tai juoksu (joka on tätä kirjoittaessani lopuillaan) ei alenna kohtauskynnystä. Olen kuitenkin varautunut siihen, että kohtauksia voi taas joskus tulla.

Kun isot kohtaukset alkoivat, koira oli tauolla jokaisesta lajista ja vietimme hyvin rauhallista joulunalusaikaa, itsekin olin lomalla. Voikohan belgi stressaantua siitä, että ei kohelleta pää viidentenä jalkana kisasta ja harjoituksesta toiseen J ?
Ainoa normaalista poikkeava asia oli se, että Sandi oksensi vierasesineen joulupäivän aamuna eli päivää viimeisten kohtausten jälkeen. Se oli kuminen, pörröinen ja hapsuinen poninhäntälenkki, sellainen donitsi!

Verikokeita 4.2.2005

Sandi kävi ensimmäisen kerran lääkärissä kohtausten alkamisen jälkeen.
Otettiin maksakokeet, sillä fenobarbitaali voi joillekin koirille olla maksaa rasittava. Tulokset olivat erittäin hyvät Alat 33 (norm. 24 – 136) ja Afos 38 (norm. 19 – 106).
Ei mitään merkkiä siis siitä etteikö tämä kaveri sietäisi nappejaan.

Oma lääkärimme ei näe mitään muita tutkimuksia tarpeellisena tässä vaiheessa. Koira on nuori (sairastuessaan 2 v 8 kk) eikä muita oireita ole. Kyseessä on siis selvä idiopaattinen epilepsia. Lääkeainepitoisuuksia kuulema kannattaa nostaa
sitten vasta, jos kohtauksia taas tulee. 

Neljäs iso kohtaus 29.3.2005 klo 2.35

Sandi sai edellisten kaltaisen kohtauksen ollessaan nukkumassa. Kohtaus kesti 2 – 3 min, tajuttomuus n. 10 min. Ilmeisesti pääsiäisviikonlopun kolmen päivän kisaputki oli koiralle
liian kova rasitus. Pitää yrittää olla järkevämpi jatkossa!
Aika karmea palautus maan pinnalle hauskan rupeaman päätteeksi.
Olinkin jo lähes unohtanut koko sairauden.

Viides kohtaus 29.3.2005 klo 3.10

Tämä kohtaus oli hieman laimeampi kuin edellinen eikä tajuttomuutta juurikaan ollut.
Koira kaatui,  irvisteli ja kramppasi pahasti. Levotonta läähätystä ja kuljeskelua kesti n. 30 min.

Kuudes kohtaus 29.3.2005 klo 10

Edellistä lyhyempi kohtaus, josta koira selvisi jaloilleen melko nopeasti. En aio muuttaa
lääkitystä, jos nämä jäävät tähän tällä kertaa. Harrastuksia ja kisaamista jatkan,
mutta hieman maltillisemmin. Jos tuntuu, että sittenkin kohtauksia tulee,
nostetaan lääkitystä ja harvennetaan kisamatkoja, ainakin pitkän matkan taakse.

Seitsemäs kohtaus 30.3. 2005 klo 6.15

Sandi nousi nukkumasta tullessani alakertaan, seurasi minua vessan ovelle ja lyyhistyi sen ulkopuolelle ollessani itse sisällä. Kohtaus kesti arviolta minuutin ja aika nopeasti hauva nousi jaloilleen. Pissit tietysti tulivat alle ja kuolaa erittyi runsaasti. Pikkuhiljaa sitten taas rauhoituttiin. Elämä palautui jotakuinkin uomiinsa ja minä lähdin töihin.

Kahdeksas kohtaus 17.4.2005 klo 8.00

Tätä kohtausta en itse nähnyt ja aikakin on arvio. Tulin alakertaan eikä tyttöä näkynyt missään. Vanhempi koira Ringa sen sijaan tuli vastaan portaisiin todella iloisena. Lähdin etsimään Sandia peläten pahinta (yleensä likka on myös iloisena sanomassa huomenta,
kun ihmiset viikonloppuisin vihdoin jaksavat kömpiä alas).
Ensin löytyi iso pissalammikko, sitten seuraavasta huoneesta kuolaa ja taas kuolatippoja.
Pikku raukka itse seisoi totisena olohuoneen nurkassa, mutta näytti silminnähden iloiselta minut kohdatessaan, joskaan ei jaksanut kovin paljon riemuita siitä. Kohtaus oli varmaan ollut aivan äskettäin, sillä koira oli hieman pökerryksissä ja läähätti kovin. Turkki oli märkä kuolasta ja pissistä. Tällä kertaa palautuminen kohtauksesta kesti tosi kauan. Sandi oli levoton, läähätti ja kulki ympäriinsä lähes tunnin. Olisiko kohtauskin ollut aika raju? Sitten mentiin kuitenkin ulos ja syötiin. Koko päivän tyttö oli jotenkin vaisu ja melkeinpä onneton.
Vasta illalla se palautui omaksi iloiseksi itsekseen. Lähdimme kahdestaan iltalenkille ihanaan sammaleiseen harvaa puustoa kasvavaan metsään. Siellä tämä urhea tyttö syöksähteli elämän riemusta aivan itsekseen käyden aina välillä hyppäämässä minuavasten ikään kuin sanomassa ”elämä on ihanaa, uskotko”. Tiedättehän, niin kuin vain pikkuinen belgityttö keväisessä
metsässä voi riemuita! 

Tämä kohtaus johtui todennäköisesti taas agilitykilpailujen tuottamasta kiihtymyksestä.
Olimme edellisenä päivänä Kirkkonummella asti kisareissulla. Päätin nostaa lääkitystä hieman. Konsultoin eläinlääkäriämme asiasta ja sovittiin, että Sandi saa tästä lähtien aamuisin 45 mg ja iltaisin 30 mg fenobarbitaalia. Seuraavat kisat ovat muutaman päivän kuluttua täällä kotikaupungissa. Silloin minulla on tilaisuus hakea Sandi vain omien starttiensa
ajaksi kisapaikalle. Saa nähdä miten asiat kehittyvät ja perästä kuuluu. 

9 - 10 ) 26.05.2005
Aamulla Sandi sai kaksi kohtausta, joista viimeisin oli pahempi ja
pidempi kuin mikään aiemmista. Toipuminen vei myös kauan.
Koira oli  läähättävä, tutiseva ja hölmö noin tunnin viimeisen kohtauksen jälkeen.
Näytti ihan siltä, että vielä tulee kolmaskin. No, siitä se sitten kuitenkin piristyi.
Onneksi sain olla kotona, sillä vietän lomaviikkoa.

Nostettiin heti lääkitys (45 mg + 45 mg) ja vaihdoin myös Sandin ruuan.
Luin yhden artikkelin, jossa suositeltiin hieman kevyempää ja
vähärasvaista "puhdasta" ruokaa epileptikolle. Sandi on syönyt Eukanuban
Sporttia, joka on aika jämäkkää tavaraa. Niinpä päädyin
vähärasvaisempaan Eagle Pack Holistic Lamb and Rice muonaan, joka on
lisäaineetonta ja ihmisravinnoksi kelpaavista raaka-aineista tehtyä.

Lisäksi ostin vuohenjuuritabletteja, jotka sisältävät myös luontaista
valeriaanaa. En ammatistani johtuen yleensä usko luonnonparannukseen,
mutta nyt on kaikki keinot käytettävä. Tänään aion vielä tilata
sterilointiajan. Sitten on kaikki voitava tällä kertaa tehty.

11 - 12) 04.05.2005
Näyttää siltä, että Sandi saa kohtauksia ilman kisojakin. Tämän viikon
keskiviikkona tulivat kaksi viimeisintä kohtausta. Mitään rajuja
harkkoja tai kisoja ei ollut ollut liki kahteen viikkoon !
Kohtaukset eivät olleet niin pahoja kuin edelliset.
Ehkä isompi lääkeannos alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa.

Kolmastoista kohtaus 17.5.2005 klo 5.50_
Tähän asti kaikki oli mennyt hyvin. Sandi oli iloinen ja tyytyväinen.
Kisoissa oltiin edellisen kerran puolitoista viikkoa sitten ja
edellisistä kohtauksista oli kaksi viikkoa. Viikonloppuna olimme
jälkikoulutuksessa yhden päivän. Se sujui aivan leppoisissa merkeissä
eikä matkakaan rasittanut, kun naapurikylän pellolla oltiin. Ehdin jo
muutaman päivän toivoa, että hoitotasapaino on vihdoin saavutettu. Se
oli taas vain harhakuvitelmaa….Tiistaiaamuna Sandi oli saanut kohtauksen
juuri ennen heräämistäni. Kun tulin alas, se tuli vastaan eteiseen
läähättäen ja kaulusvillat märkinä. Kohtaus oli jäljistä päätellen ollut
melko lievä ja koira näytti aluksi palautuvan nopeasti.

_Neljästoista kohtaus 17.5.2005 klo 6.20_
Pihamaalla yllätti toinen kohtaus. Tyttö alkoi vapista, lyyhistyi seinää
vasten, kouristeli lyhyesti (1 min) ja pyrki ylös melko pian.
Levottomuutta ja pientä vapinaa kesti noin tunnin. Siinä vaiheessa
lähdin töihin eikä tätä kirjoittaessa (klo 21) ole vielä kohtausta
tullut. Nostimme taas lääkitystä, koska pitoisuus oli niin alhainen.

Tästä lähtien Sandi saa fenobarbitaalia 60 mg aamulla ja 60 mg illalla.
Keinot alkavat olla vähissä ja huoli kasvaa. Ehkä vielä voisi yrittää
vaihtaa lääkettä toiseen merkkiin (valmistusaine sama). Olen kuullut,
että joillakin se on auttanut. Katsotaan nyt kuitenkin noin 3 – 4
viikkoa eteenpäin (jos pystytään) tällä lääkityksellä.
--------------------------------------------------------------------
Sairauden puhkeamisesta on kulunut nyt viisi kuukautta ja kohtauksia on
ollut neljästoista. Tauti ei ole alkuunkaan hallinnassa, optimismin
säilyttämisessä on työtä. Jäämme toistaiseksi kisatauolle ja vähennämme
kaikkien lajien harjoituksiakin minimiin. Toisaalta en oikein usko
harrastamisen ja kilpailujen sinänsä altistavan kohtauksille, kun niitä
tuntuu tulevan ”leppoisissakin” oloissa. Nyt ovat vain omat voimat loppu
ja kisainnostus kadonnut sen myötä, ainakin toistaiseksi !

15.-21. ) 18.05.2005
Pikku Sandin tilanne ei näytä nyt ollenkaan hyvältä. Eilen aamulla tuli
peräjälkeen kaksi kohtausta ja tänään se on saanut muutaman tunnin
välein kolme pahaa kohtausta, joiden jälkeen se on ihan sekaisin.
Törmäilee huonekaluihin ja kävelee päin seiniä...lääkeannos nostettiin
eilen 120 mg ja Diapamkin on käytössä. En tiedä miten tästä
selviämme.....Nyt se nukkuu uupuneena tuossa jaloissa, viimeisin kohtaus
tuli noin klo 20. Lääkäriäkin on konsultoitu, mutta aika vähissä eväät
kuulema ovat.

Illalla klo 23 tuli seuraava kohtaus. Siinä vaiheessa raahasin patjan,
peiton ja tyynyn kodinhoitohuoneeseen ja jäin "nukkumaan" pikkuisen
potilaan kanssa. Taidettiin aamuyölläoikeasti  nukkuakin pari kolme
tuntia. Kohtauksia ei enää tullut, mutta levoton Sandi oli.
Nyt aamulla käytiin pikaisesti ulkona, annoin lääkkeet ja likka söi ahneesti
ruokansa.  On se edelleen sellainen vaisu, hämmentynyt ja kuljeskeleva,
mutta kohtausta ei toistaiseksi ole tullut. Pakko lähteä töihin! Onneksi
Laura on kotona osan päivää.

Soitan tänään vielä Eläinsairaalaan, mutta viime yönä kyllä ajattelin,
että näin ei voi jatkua. Ratkaisu on tehtävä aika pian.

Lauantai 21.5.2005

 Vietimme eilen Eläinsairaala Aistissa (www.aisti.info) kuutisen tuntia.
Matkoineen olimme reissussa 13,5 tuntia. Oli ihanaa mennä paikkaan,
jossa asiaan paneuduttiin rauhallisesti ja kiireettömästi.
Tilatkin oli suunniteltu niin, että huomasi tulleensa paikkaan, jossa todella panostetaan asiakkaisiin. Harmi, että ihmisen täytyy maksaa itsensä kipeäksi saadakseen hyvältä tuntuvan palvelun.

Sandille tehtiin ensin neurologinen tarkastus ja siinä havaittiin puutteita:
lievä parapareesi (takatassut "laahaavat" maata koiran kävellessä), asentotuntoreaktiot heikentyneet oikealla, hieman myös vasemmalla,
aivohermojen osalta uhkausvaste alentunut bilateraalisesti.
Ortopedinen ja yleinen kliininen tutkimus olivat normaalit.
Tältä pohjalta meitä hoitanut ell oli sitä mieltä, että olisi hyvä tehdä lisää tutkimuksia, sillä neurologisia puutoksia ei pitäisi idiopaattisessa epilepsiassa esiintyä.
Tosin Sandin kohdalla ne saattoivat johtua edellisestä pahasta kohtausryppäästä.  

Toisaalta niiden pitäisi olla pois, jos kohtauksesta on kulunut yli 24 t. Sandilla siitä oli kulunut jo yli 36 t. Meille tarjottiin kahta vaihtoehtoa: ottaa tällä reissulla vain verikokeet ja tulla uudelleen neurologiseen tutkimukseen, kun kohtauksetonta aikaa on alla enemmän TAI  tehdä kaikki tutkimukset samalla reissulla.

Viime mainittu tarkoitti nukutuksessa tehtävää magneettikuvausta, joka on todella kallis. Sillä suljetaan pois kehityshäiriöt, tulehdukset ja kasvaimet.

Lääkäri oli sitä mieltä, että se Sandin tapauksessa olisi tarpeen tehdä.
Tietoisena kuvauksen suhteellisesta hyödystä ja järkyttävästä hinnasta tein päätöksen, että kaikki tutkimukset tehdään heti.

Magneettikuvauksen tulos oli normaali. Ei silti harmittanut yhtään, että laitoin ison kasan euroja siihen. Myös selkäydinnestenäyte oli normaali. Verikoetulokset (kilpirauhanen, munuainen, maksa) saamme maanantaina.

Sandi heräili melko hitaasti ja olimme sairaalassa kauan,
sillä matka kotiin oli niin pitkä. Sandi näyttää ihan toipilaalta, kun siltä on ajeltu korvien tasalta niskaan päin 10 x 10 cm alue paljaaksi ja tassussakin
on paljas kohta J.

Summa summarum: saimme lisälääkkeeksi Kaliumbromidin
(jonka jouduimme hakemaan Malmilta, kun sitä saa vain Yliopistollisesta
Apteekista ja sellaista ei Mikkelissä ole). Barbivet saa olla  60 mg x 2, johon se tiistaina nostettiin. Lääkkeissä on varaa vielä nostaa ja ihan viimeisenä
keinona voidaan koettaa fenytoiinia.

Tavoitteeksi asetettiin kohtaus enintään kuuden viikon välein eikä
tuollaisia ryppäitä saisi olla, joista Sandi on kärsinyt koko kevään.
Tämä Tarja-lääkäri sanoi, että voimme olla aina yhteydessä häneen,
jos muutoksia aiotaan tehdä. Sitten vain katsotaan auttaako aktiivinen hoito vai ei!

En oikein usko, että verikokeissa mitään selviää.
Sandi laahaa edelleen tassujaan ja horjahtelee silloin tällöin, mutta on muuten rauhallisempi ja pirteämpi kuin viime päivinä.

Pidämme nyt ainakin kuukauden tai parin harrastustauon. Ensin pitää saada tämä hauveli jäämään henkiin ja sitten vasta ajatella harrastusten jatkamista. Kaliumbromidi voi kuulema aluksi väsyttää aika lailla ja sen
vaikutuksen alkaminen voi myös viedä kauan. Peukut vaan pystyy, että fenobarbitaalilisäys pitää kohtaukset siihen asti poissa!

Eero pitää minua täysin dorkana ja tajuan tietysti itsekin, että kaikista TODENNÄKÖISINTÄ on, että Sandilla on aito epilepsia. Nyt on kuitenkin
rauhallinen olo, kun kaikki käytettävissä olevat tutkimukset on tehty.

Jos sitten aikanaan joudun luopumispäätöksen tekemään, sen voi tehdä
tietoisena siitä, että kaikki voitava Sandin hyväksi on tehty ja parasta mahdollista asiantuntemusta on haettu!

Tiistai 24.5.2005

Tänään sain tietää, että laboratoriokoetulokset ovat normaaleja.
Kyseessä on siis aito epilepsia. Nyt vain eletään ja katsotaan.
Harjoituksen ovat tauolla ja kisat tietysti myös.
Sandi voi nyt oikein hyvin eikä ole niin takertuva kuin viime viikolla.

Sunnuntai 19.06.2005
Pikku Sandi meni tänä aamuna huonoon kuntoon. Lenkin jälkeen se ripuloi
ja oksensi eikä oikein toipunut siitä. Se istui tai makasi ihan apaattisena ja
huojui kävellessään. Sitten se saikin kohtauksen, jonka jälkeen oli levoton
ja apua hakeva toista tuntia. Nyt se nukahti tuohon lattialle. 
Tämä on ensimmäinen takapakki  Kaliumbromidin aloittamisen
ja Fenobarbitaaliannoksen viimeisen noston jälkeen.

Edellinen kohtaus oli 18.5. eli kuukausi päästiin eteenpäin.
Ei se hääviä aikaa ollut sekään :(.
Lääkitys oli niin vahva, että Sandi ei jaksanut edes lenkkeillä kunnolla
ja esim. ojan yli hypätessä tai juosten tehdyissä käännöksissä siltä
pettivät jalat alta ja portaissakin  se kompuroi.
Ihan kuin koira olisi kolmen ikävuoden sijasta 13 -vuotias.

Soitin perjantaina Eläinsairaala Aistiin ja sain ohjeeksi vähentää
Barbivetiä puolikkaalla aamuin illoin eli 30 mg yhteensä. Sandi ehti
saada kolme kertaa tätä pienempää annosta.
Lääkkeen vähentäminen ei ole  vielä voinut vaikuttaa pitoisuuteen.
Sairaus taitaa olla etenevää sorttia?

Ei tämä ole hyvää koiran elämää.......

Torstai 23.6.2005

Sunnuntain jälkeen Sandi on ollut vaisu ja oksennellut joka päivä.
Keskiviikkona töiden jälkeen huomasin, että sen maha oli aivan
kummallinen. Se oli turpea ja pömppö. Painellessa se antoi periksi kuin vesi-ilmapallo. Tilasin heti ajan seuraavaksi päiväksi. Kaikenlaiset
kuvitelmat mielessäni odottelimme aamua. Aamulla tilanne olikin parempi.
Massu tuntui tavalliselta ja tyttökin oli iloisempi. Menimme joka
tapauksessa lääkäriin, sillä Juhannus oli ovella. Lääkäri totesi, että
suolisto oli rauhallinen ja mahassa ei tuntunut mitään erikoista.
Ilmeisesti mahataudin seurauksena oli vain pieru päässyt eksymään .
Maksakokeet kuitenkin otettiin ja ne olivat normaalit. Keskustelimme
Sandin lääkityksestä ja se päätettiin pitää ennallaan (Barbivet 45 mg x
2 ja Kaliumbromidi 1,4 ml x 1). Sovittiin, että lääkeainepitoisuudet
otetaan noin kuukauden kuluttua ja samalla sovitaan Sandin leikkausaika
(sterilisaatio).

Sunnuntai 17.7.2005

Myöhään illalla klo 23.10 Eero tuli herättämään minua kertoen, että
Sandi kouristelee alakerran eteisessä. Kohtaus meni melko nopeasti ohi
ja tajuttomuusjakso oli lyhyempi kuin aikaisemmin. Ennen kuin Sandi
toipui tästä kohtauksesta, se sai uuden samanlaisen kohtauksen. Kello
oli 23.30.  Sen jälkeen se vaelteli ja läähätti tunnin verran. Jäin
nukkumaan alakertaan, potilaan kanssa samaan huoneeseen. Uusia
kohtauksia ei aamuun mennessä tullut ja elämä palautui tavallisiin
uomiinsa.  

Sandin kunto on parantunut heinäkuun aikana aika paljon. Se on
pirteämpi eikä enää huoju niin paljon. Aamupäivisin se on väsynyt, mutta
piristyy iltaa kohti. Lenkillä se kuitenkin väsyy puolen tunnin kävelyn
jälkeen ja alkaa riiputtaa päätään. Vapaana ollessa kirmaillaan
riemumielin, entiseen tapaan tai oikeastaan vielä hurjemmin. Oikein
näkee miten paljon käyttämätöntä energiaa tässä likassa on!

Toko -liikkeitä teemme omaksi iloksemme ja lenkin lomassa leikimme pallolla
ja kepeillä. Silloin tällöin olen antanut likan hypätä pari
agilityestettä ja suhahtaa muutamaan putkeen. Se kiljuu riemusta, mutta
olen joutunut lopettamaan ilon alkuunsa, kun meno on niin
hallitsematonta. Tasapaino on hakusessa, rimat tippuvat ja käännöksissä
kaadutaan… Aktiivinen harrastaminen ja kilpaileminen on siis loppu.

Henkisesti Sandi on mennyt alaspäin. Tuntuu, että se ei kestä eroa minusta yhtään. Toiseen huoneeseen laittaminen saa aikaan ulvomiskonsertin. Jos laitan sen verkko-oven taakse mennessäni käymään pihalla nuorimmaisen kanssa, alkaa kamala itku! Se ei myöskään ”jaksa” totella entiseen tapaan.
Käskyjä rikotaan tämän tästä. Sen suhtautuminen meille tuleviin vieraisiin on hermostunutta. Onhan Sandi aina ollut  aluksi pelokas kohdatessaan outoja ihmisiä, mutta nyt tilanne on muutaman kerran ollut melko kärjistynyt. En luota enää siihen!

Riittävän pahassa paikassa se saattaisi jopa näykätä. Täytyy myöntää, että olen
itsekin aika loppu. Ihan rennosti ei voi olla. Kesäloman jälkeen koittaa paluu töihin ja Sandin turvallisuuden takia se on pidettävä erillään muista koirista…
mitenkähän se onnistuu?

Keskiviikko 10.8.2005

Heräsin aamulla klo 6.25 jo ikävän tutuksi tulleeseen ääneen. Sandi kouristeli alakerrassa, kodinhoitohuoneessa. Kohtaus oli lyhyt, minuutin tai pari. Tajuttomuusaika oli myös lyhyt ja Sandi nousi ylös hyvin pian.

Läähätystä ja vaeltelua kesti taas reilusti yli tunnin.  Toista kohtausta ei tällä kertaa tullut. Annoin toipilaalle aamulääkkeet ja hieman ruokaa. Nyt se nukkuu tuossa jaloissa, kun kirjoitan tätä surullista tarinaa. 
 
Käytin Sandin pihalla pissillä noin tuntia ennen kohtausta. Se vaikutti jo silloin jotenkin poissaolevalta, joten kohtaus ei tullut yllätyksenä.

Edellisestä kohtauksesta on reilut kolme viikkoa. Elämä on ollut
tasaista, muutamia vieraita on kyllä käynyt. Eilen koirat olivat pitkästä aikaa kolmestaan kaksi tuntia. Olin jättänyt Sandin verkko-oven taakse kodinhoitohuoneeseen vanhimman koiran kanssa. Sieltä se näki
eteiseen, jossa nuorimmainen oleili. Kun tulin kotiin kuulin jo pihalle,
miten Sandi ulisi sisällä. Ilmeisesti se oli tehnyt sitä koko kaksi
tuntia, sillä se läähätti kovin. Saako se tosiaan noin paljon stressiä
jäädessään muualle kuin eteiseen?  Eteisessä ollessaan se istuu ikkunan
ääressä yläkertaan vievillä portailla ja katsoo kaivaten pihamaalle.
Täytyy varmaan tästä lähtien jättää se eteisen puolelle. En tiedä onko
ko. tapahtumalla yhteyttä tämän aamun kohtaukseen, mutta kirjoitinpahan
ylös kuitenkin.

Voisin kuvitella, että Sandille olisi parasta elämää, jos se saisi asua
yhden ihmisen kanssa, joka olisi paljon kotona. Koiralaumaan se ei tunnu
sopeutuvan. Vanhimman kanssa ei ole ongelmia, mutta uuteen tulokkaaseen
sen on ollut hyvin vaikea tottua! Olisiko pitänyt olla ottamatta uutta
jäsentä tähän porukkaan? Sandi –ressukan stressiä ei varmaan yhtään
helpottanut se, että hiilestyin aivan täysin sen ulinaan eilen ja
karjuin sille kotiin tullessani. Tunnen itseni huonoksi ja alhaiseksi  ihmiseksi….

Kävimme viikko sitten lääkärissä, kun otettiin fenobarbitaalipitoisuudet.
Pitoisuus on edelleen melko matala (15),  viitearvojen välillä kuitenkin.
Lääkitystä ei lisätty, sillä Sandin elämänlaatu on kohtausten välillä parempi tällä hieman pienemmällä annoksella.  Ensi maanantaina on sitten edessä sterilisaatioleikkaus.

Sunnuntai 28.8.2005

Sandi sai taas kaksi noin kahden minuutin kohtausta aivan peräkkäin aamulla klo 9.35. Sen jälkeen se oli vaelteleva ja hölmö yli tunnin ajan. Se törmäili vanhimpaan koiraan, joka ärähti sille oikein kunnolla. Yleensä Ringa ei kohtauksista välitä, mutta sillä on ollut paha valeraskaus ja se on vieläkin sen jäljiltä äkäinen kuin ampiainen.

Sandin sterilisaatio meni hyvin. Se heräsi rauhallisesti nukutuksesta ja toipui muutenkin hyvin ilman mitään komplikaatioita. Ensimmäisenä iltana ja yönä se itki kipuja, mutta sen jälkeen kaikki sujui hyvin. Kauluria ei pidetty, vaan pikkuinen musta tyttö puettiin punaraitaiseen paitaan ja mustiin trikooshortseihin (putkitrikoosta). Se oli niin söpö, että olisi tehnyt mieli pitää se vaatetettuna terveenäkin J.  

Perjantai 23.9.2005

Sandi oli saanut yhden kohtauksen klo 12 päivällä, kun olin töissä. Lauran kertoman mukaan se oli aivan kuten edellisetkin, pari minuuttia kunnon kouristuksia, saman verran tajuttomuutta ja tunti levotonta vaeltelua ja törmäilyä.

Kun tulin töistä, Sandin silmä oli verestävä ja se siristeli kovin. Aamulla olin näpäyttänyt sitä kevyesti kuonon päälle hihnalla, kun se öykkäröi portilla lenkille lähdettäessä. Silloin se ulahti ja tietysti nyt ajattelin, että kyseessä on jonkin sortin vamma. Soitin omalle eläinlääkärille, mutta siellä ei ollut enää aikoja illaksi. Niinpä jouduimme turvautumaan päivystäjään, jota Sandi kovasti pelkäsi. Tämä ronski mieslääkäri tutki silmät, mittasi kuumeen ja sanoi, että Sandilla on jokin yleissairaus (kuumetta oli). Siinä sitten tuikattiin antibiootit ja kipulääkkeet jonnekin kyljen seutuville niin että rutina vaan kuului. Kotiin saimme penisilliinikuurin ja ohjeeksi mennä omalle lääkärille arkena.   

Sunnuntai 25.9.2005

Nukuin Sandin kanssa kirjastohuoneessa, kuten yleensäkin kohtauksen jälkeisinä päivinä. Heräsin siihen, että Sandi kaatui ja alkoi kouristaa klo 1.30. Ensimmäinen kohtaus oli ”tavallinen”, mutta heti perään tuli niin paha kouristus, että Sandi -ressukka poukkoili vartalonsa ympäri pikkueteisen nurkasta toiseen kovalla räminällä.   Se oli surullista katsottavaa. Tajuttomuuskin oli tavallista pidempi, samoin levoton toipumisvaihe. Päätin siinä yöllä, että lääkitystä on nostettava. Tuollaisia kohtauksia ei voi antaa enempää tulla.

Maanantai 26.9.2005

Käytiin eläinlääkärissä. Otettiin valtava paketti kaikenlaisia verikokeita kuumeilun vuoksi. Sain myöhemmin samalla viikolla tulokset. Kaikki kokeet olivat hyviä, mutta fenobarbitaalipitoisuus edelleen matala eli 17. Nostettiin Barbivet –annosta ja se on nyt 2 x 60 mg / vrk. Kuume jäi arvoitukseksi. Kotona koira ei ollut ollenkaan kuumeisen oloinen. Olisiko ollut vain stressin nostama lämpö siellä päivystäjällä.

Keskiviikko 28.9.2005

Soitin Aistiin Tarja Jokiselle ja hän neuvoi pitämään lääkityksen tuolla tasolla, joka maanantaina sovittiin oman lääkärin kanssa. Kaliumbromidiakin voi myöhemmin vielä nostaa, mutta en tekisi mielelläni. Sandi kulkeminen on jo nyt niin huteraa. Se kaatuu portaissa ja juostessa käännöksissä. Nukkumasta noustessaan se huojuu ja on hieman poissa tolaltaan. Paljon tätä enempää ei ole tehtävissä. Yleisesti ottaen Sandin elämänlaatu on kuitenkin melko hyvä. Se syö hyvin ja on iloinen oma itsensä aina silloin, kun kohtauksista on kulunut jonkin aikaa. Muutaman päivän kohtausten jälkeen se on tosi kiinni minussa: ulvomista yksin jäädessä, huonoa unta ja perässä kulkemista. Sitten se piristyy kunnes taas tulee uusi kohtausrypäs L. 

Tiistai 11.10.2005

Taas kohtauksia! Näyttävät tulevat aika tasaisesti kahden - kolmen viikon välein. Tällä kertaa näin kaksi melko pahaa kohtausta klo 7.50 ja klo 16.40. Jäljistä päätellen epäilen kuitenkin, että niitä on ollut yhteensä neljä tai jopa viisi, osa yöllä ja osa päivällä töissä ollessani. Onneksi Sandi oleili eri huoneessa kuin nuorimmainen, joka ei yhtään käsitä, miksi yksi käyttäytyy niin omituisesti. On raskasta jättää tällainen koira kotiin työpäivän ajaksi, mutta minkäs teet!

Lauantai 29.10.2005

Olin WMC:n syysleirillä nuoren huligaanini Vivan kanssa. Sillä aikaa Sandi oli kouristellut kaksi kertaa peräkkäin. Kotiväen kertoman mukaan kohtausten kulku oli samanlainen kuin edellisetkin. Ilmeisesti isompi annos on hieman auttanut, sillä tosi pahaa kohtausta ei ole nostamisen jälkeen tullut. Toisaalta nämä Sandin kohtaukset ovat kyllä sitä luokkaa, että ihminen, joka ei ole sellaisia nähnyt, olisi varmaan aivan tolaltaan. Me alamme jo tottua niihin. Kohtaus sinänsä ei pelota, mutta suru on joka kerta yhtä suuri. Miksei lääkitys auta? 

Torstai 17.11.2005

Sandi sai taas itselleen tyypillisen kohtauksen ollessani työmatkalla. Luoko ero minusta sille turvattomuutta ja stressiä?

Tämän kohtauksen jälkeen sovimme kotona, että päästämme taas kaikki koirat samaan tilaan! Kesän lopulta asti Sandi on ollut erossa nuorimmaisesta. Parin pahannäköisen nujakan jälkeen se katsottiin viisaimmaksi ja sitten oli se leikkaus, jolloin joka tapauksessa piti pitää erillään. Suljettujen ovien systeemi ei vain oikein meillä ole alkanut toimia. Koko ajan pitää vahtia, kuka on missäkin luuraamassa ja verkko-oven takana hyökkäillään toisia kohti (lähinnä Viva, toiset eivät yhtään sitä provosoi).

Sandi on jotenkin rauhoittunut. Se ei enää ole niin terävä kuin aiemmin. Liekö leikkaus auttanut tai sitten sairaus ja lääkitys on tasoittanut sen luonnetta. No, joka tapauksessa aiomme kokeilla kämppäkaveruutta kolmen narttumme laumassa, tuli mitä tuli. Olemme varautuneet siihen, että Viva aikoo pyrkiä johtajaksi johtajan paikalle (siis Ringan paikalle). Se on osoittanut jo aiemmin merkkejä siitä, ovathan Ringa ja Viva olleet keskenään säännöllisesti, eivät kuitenkaan öisin tai yksin ollessaan. Tällä avointen ovien politiikalla pyrimme vähentämään koirien stressiä, erityisesti Sandin vuoksi. Toisaalta myös Viva, joka on nyt lähes 11 kk vanha, on osoittanut hermostuneisuuden merkkejä, kun ei saa olla luontevasti laumassa. Aika näyttää miten onnistumme ja onko tällä ratkaisulla vaikutusta Sandin kohtauksiin.

26.11.2005

Kirjailen tähän lyhyen kommentin kokemuksista ”avointen ovien talossa”. Viime viikonloppuna veimme Lauran kanssa Sandi ja Vivan yhdessä hihnalenkille ja sen jälkeen toimme ne pihaan, päästimme irti ja marssimme yhtä jalkaa sisään. Kaikki sujui aluksi hyvin ja Ringakin otti kaverukset luontevasti vastaan. Yhteenottoja on kuitenkin viikon aikana ollut muutamia. Syypää on ollut aina Viva. Se on pöllyttänyt molemmat vanhemmat koirat pariin kertaan aivan yllättäen. Se provosoituu jostakin ihan pienestä eleestä tai toisen haukahduksesta. Vivalla on valjaat päällä, että pääsemme puuttumaan nujakkaan heti ja se saa kyllä kurinpalautuksen välittömästi käytöksestään. Muut tottelevat onneksi suullista käskyä. Erityisesti Sandi näyttää olevan tyytyväinen asemastaan laumassa. Se ei yritä yhtään haastaa Vivaa, vaan väistää. Viva haluaisi kovasti leikkiä Sandin kanssa, mutta Sandi ei selvästikään jaksa tai uskalla.    No, reikiä ei ole tullut, joten jatkamme yhteiseloa. Päivä päivältä se on sujunut paremmin ja paremmin.

30. – 31.1.2006 Yhdeksän kohtauksen sarja_

Meillä menee huonosti juuri nyt! Sandi sai yhdeksän kohtausta vajaan
kahden vuorokauden kuluessa. Kohtaukset olivat pahoja, kuten ennenkin.
Aina kohtauksen jälkeen toistui sama kuvio. Sandi läähätti ja kuljeskeli
hoiperrellen huoneesta toiseen ja törmäili muihin koiriin, ovien pieliin
ja jopa seinään. Viimeisen kohtauksen alkaessa se nukkui jaloissani ja
Viva nukkui sen vieressä. Kohtaus alkoi aivan yhtäkkiä todella kovalla
kouristelulla jolloin Viva pelästyi ja ampui Sandin kurkkuun kiinni.
Tällaista ei ole ennen tapahtunut, mutta Sandi ressukka oli kai liian
lähellä Vivaa, joka heräsi tuohon kouristeluun ja hytkymiseen
vieressään. En saanut Vivaa heti irti vaan se tapporavisteli tajutonta
Sandi -ressukkaa. Luulin, että pieni musta kuolee siihen paikkaan. No,
pahempia reikiä ei tullut, mutta hurjan näköistä se oli. Tuon kohtauksen
jälkeen Sandi nukkui pitkään ihan hervottomana ja sai vielä yhden
kohtauksen aamuyöllä, jonka jälkeen uusia ei enää tullut. Koko yön
mietin, että nyt on tullut ratkaisun aika, ilman tuota Vivan hyökkäystäkin!

Seuraavana aamuna Sandi oli aivan hoippuva ja hieman apaattinen. Soitin
Eläinsairaala Aistiin ja Tarja –lääkäri oli sitä mieltä, että vielä
kannattaa nostaa lääkitystä. Siispä Barbivet on nyt 2,5 tbl aamuin
illoin (eli 75 mg x 2) ja Kaliumbromidi 1,8 ml aamuin illoin. Katsotaan
nyt sitten hieman eteenpäin, vaikka ei kovin hyvältä näytä.

13.4.2006

Pikku – Sandi täyttää tänään neljä vuotta! Se näyttää kyllä ihan
vanhalta koiralta harmaine turpineen ja naamakarvoineen. Kohtauksia ei
ole tammikuun lopun jälkeen ollut! Tämä on ensimmäinen näin pitkä
kohtaukseton aika Sandin sairauden aikana, lukuunottamatta ihan
alkuvaihetta. Ilmeisesti lääkitys on nyt vihdoin tarpeeksi voimakas.
Sivuvaikutukset ovat kuitenkin melko suuria. Hauva ressukka kaatuu
portaissa mennen tullen ja juuttuu lumihankeen pissareissulla, kun
takapää ei pelitäkään kuten pitäisi. Se on myös kovin väsynyt ja
hoippuva. Myös Sandin iho kutiaa, etenkin korvat ja kuono. Turkki on
kulunut niistä kohdista ja ihokin punoittaa.

Toisaalta se on kuitenkin iloinen ja terhakas, syö hyvin ja juoksee
mielellään vapaana leikkien rakkaalla pallollaan. Yöt se nukkuu minun
kanssani ja on siitä älyttömän pollea. Muut kaksi akkaa saavat näet
jäädä alakertaan, kun iltaisin marssimme omaan kammariimme. Siellä se
pistää välittömästi pötkölleen tuhisten onnellisena.

Tiistai 25.4.2006 klo 5.03

Sandi sai aamuyöllä kohtauksen nukkuessaan vieressäni. Se alkoi krampata
ihan kesken makoisten unien. Kohtaus oli hieman lyhyempi kuin aiemmin ja
palautuminenkin oli hieman helpompaa. Tunnissa tyttö rauhoittui
uudelleen nukkumaan. Olisipa kyseessä vain yksittäinen kohtaus…..pitäisi
lähteä huomenna Viroon Vivan kanssa, on tylsää jättää pikkuista
ressukkaa kotiin, vaikka Laura varmasti hyvin pärjääkin sen kanssa.

Lauantai 27.5.2006 klo 4.50

Kuukauden verran päästiin tällä kertaa eteenpäin ilman kohtauksia.
Aamuyöllä heräsin siihen, kun Sandi kupsahti sängystä lattialle ja alkoi
kouristella voimakkaasti. Kunnon krampit kestivät ehkä minuutin verran
ja sen jälkeenkin se vielä ”juoksi jaloillaan” maatessaan tajuttomana
kyljellään parisen minuuttia. Sitten taas vaellettiin ja törmäiltiin
tunnin verran, kunnes uni voitti. Nyt päivällä tätä kirjoitellessani
tyttö on hieman tavallista hoippuvampi ja väsyneen oloinen. Tiistaina
otettiin fenobarbitaalipitoisuudet ja maksakokeet, mutta en ole vielä
kysynyt tuloksia.

Tiistai 27.6.2006 klo 9.05

Palatessani kaupasta Sandi makasi tajuttomana ja jäykkänä tietsikassa
turkki ja matto kuolassa. Viva seisoi eteisessä ihmeissään ja Eero oli
potilaan luona. Pikku majava oli kaatunut rymisten ja alkanut krampata
noin kaksi minuuttia sitten. Kohta se nousi kuitenkin seisomaan ja vielä
tätä kirjoittaessani (klo 9.35) vaeltelee hölmistyneenä ympäriinsä. Viva
oli nähnyt Sandin kramppaavan, mutta kuulema vain katsonut oven suussa
ja totellut, kun Eero käski sen mennä pois. Jotain positiivista siis
sentään tässä surkeassa tapahtumassa löytyy.

Tasan kuukausi on edellisestä kohtauksesta. Juuri aamulla ajattelin
miten hyvin kaikki on nyt! Sandi on ollut niin terveen oloinen kuin
olosuhteisiin nähden on mahdollista. Sen iho ei enää kutia eikä se ole
itkenyt perääni pitkiin aikoihin. Olisiko eilinen hieronta stressannut
pikkuhukkaa liikaa? Hieroja oli tuttu Riina, mutta Sandia jännitti kyllä
kovasti. Taidetaan jättää hieronnatkin väliin tästä lähtien.

Viime kuussa otetut maksakokeet olivat normaalit ja
fenobarbitaalipitoisuus oli vihdoin noussut päälle kahdenkymmenen. No,
ei koskaan pitäisi ajatella liikaa eikä toivoa mitään. Pitää mennä vain
päivä kerrallaan. Toisaalta yksi kohtaus kuukaudessa olisi ihan OK ja
siedettävän rajoissa, mutta…….en edelleenkään halua eristää Sandia
laumasta sillä erillään oleminen stressaa sitä entisestään ja kierre on
valmis. Koirien yhdessä oleminen stressaa sen sijaan minua, kun odotan
ja pelkään miten Viva suhtautuu seuraavaan kohtaukseen…..mutta kai se on
kestettävä, kun tähän leikkiin on ryhtynyt.

Torstai 13.7.2006 klo 5.30_

No niin, tässä sitä taas ollaan! Edellisestä kohtauksesta on kaksi
viikkoa. Varhain aamulla heräsin ikävän tuttuun tömähdykseen, kun Sandi
putosi sängystäni ja alkoi kouristella. Kouristelu kesti pari minuuttia
ja sen jälkeinen tajuttomuus nelisen minuuttia. Sitten sitä taas
vaelleltiin levottomasti ympäri huonetta. Kerran näytti siltä, että uusi
kohtaus kaataa pikkuisen urhean taistelijan. Sandi nimittäin alkoi
pälyillä ympärilleen, vaani jotain olematonta, hoippui, kyyristeli ja
kuolasi. Se meni kuitenkin ohi! Nyt kello näyttää puolta yhdeksää ja
hauva on vieläkin poissaoleva. Tuohon se kuitenkin rauhoittui jalkojeni
juureen pöydän alle, omalle tutulle nukkumapaikalleen.

Mitään erityistä syytä ei tähän kohtaukseen ole. Kävimme kyllä Sandin
kanssa kahdestaan Helsingissä maanantaina. Automatka helteessä ei ollut
tietenkään mitenkään helppo vaikka autossa ilmastointi onkin. Matkalla
käytiin moikkaamassa pentukodin Ritvaa. Siellä olikin mukava tutkia
tuttuja paikkoja ja leikkiä hieman pallolla pihanurmella. Valokuviakin
otettiin.

_Maanantai 31.7.2006 klo 4.36 ja 4.55_

Jälleen on kulunut hieman päälle kaksi viikkoa ja aamuyöllä Sandi sai
kaksi isoa kohtausta. Ensimmäinen oli hieman lievempi ja jo puolen
tunnin kuluttua Sandi kipusi takaisin viereeni sänkyyn vaelleltuaan sitä
ennen nurkasta toiseen. Saman tien se sai uuden hieman pahemman näköisen
kohtauksen. Sen jälkimainingit kestivät noin kuuteen asti. Viva heräsi
yläkerrasta kuuluviin outoihin ääniin ja haukuskeli aamuun asti niin,
ettei kukaan talossa nukkunut! Sen lisäksi se oli pissinyt ja kakkinut
sisälle, kun kukaan ei tullut alakertaan sen vienoista pyynnöistä
huolimatta. Arvelin kyllä, että sillä on hätä, mutta en halunnut jättää
pikkupotilasta yksin potemaan!

Soitin Eläinsairaala Aistiin aamulla. Päätettiin lisätä taas lääkitystä,
sillä kahden viikon välein tulevat kohtaukset ovat liian rankkoja pikku
Sandille. Eikä meillä ole sitä paitsi enää mitään menetettävää!
Fenobarbitaalipitoisuus ei ole vielä likimainkaan lähellä ylärajaa,
joten on varaa nostaa annoksia. Tästä lähtien Barbivet -annos on 3 tbl x
2 / vrk ja Kaliumbromidi –liuosta annetaan 2,5 ml x 2 / vrk.

Perjantai 4.8.2006 klo 14

Pikku Sandi -kultani muutti koirien taivaaseen. Iltapäivällä se
nukutettiin ikiuneen, kun ensin oli kolmen tunnin ajan yritetty sitä
eläinlääkärissä auttaa. Syynä oli suolitukos. Epilepsialääkkeet ja
strerilointileikkaus olivat tehneet siitä sairaalloisen ahmijan. Se söi
lähes kaiken löytämänsä hiemankin ruualta näyttävän. Vaikka kuinka
vahdin sitä, aina silloin tällöin se pääsi biojäteastialle tai jonkin
muun apajan kimppuun. Sunnuntaina se lopetti kakkimisen, mutta söi
silti. Ajattelin, että aikanaan se alkaa tyhjentää itseänsä luonnollista
tietää. Niin ei tapahtunutkaan vaan torstai-iltana se meni huonoon
kuntoon. Masu turposi ja yö oli vaikea. Aamupäivällä päästiin
lääkäriin....ja sille matkalle se pikkuinen majava jäi!

Mulla on kauhean syyllinen olo. Olisiko pitänyt hoitaa sitä paremmin!
Ikäänkuin olisin alitajuisesti halunnut siitä eroon? Toisaalta sen elämä
ei ollut kovin helppoa. Kohtauksia tuli edelleen kahden viikon välein.
Viimeisten kohtausten jälkeen nostettiin taas lääkeannoksia ja se
saattoi olla osasyynä suolen lamaantumiseen.

Sandi oli ongelmallinen ja hankala otus, mutta rakastin sitä kovasti. Se
oli mun ensimmäinen ihka oma koira ja turvasi niin kovasti minuun. Olin
niin onnellinen, kun sain sen......silloin en tiennyt mitä murheita on
vielä edessä. Koiran omistamisessa vaikeinta on luopuminen ja etenkin
sen päätöksen tekeminen, koska on aika luovuttaa. Eilen jouduin tekemään
sen.

Om. Maija Paukkala