Rakas Alex

Silmäsi mantelin muotoiset, syvät ja kirkkaat.
Ne kertoivat meille, sinä olit pohjimmiltasi kultaa.

Nyt nukkuu meidän mantelisilmä, suloista ikiunta.

Sinä tiesit sen, sinun oli aika mennä.

Yritimme vielä tarttua kiinni,
me emme olleet valmiita luopumaan.

Annoit viimeiset hetkesi käsiimme, luottaen turvalliseen syliin.
Et taaksesi katsonut, kun lähdit.
Olit jo mennyt.

Jälkeenpäin ymmärrämme, olit jo antanut jäähyväiset.

Nyt jäi muistoihimme rauhallinen rapina parketin,
rasahdus kynnyksen.
Sinun turkkisi kullanhohtoinen, punainen ja pehmeä.

Sinun mantelisilmät.

 Alex olet aina sydämissämme!

~Sari Mannonen~

ETUSIVU / Back

Copyright by Pekka, Anne, Johanna & Sari Mannonen