VUODEN KASVATTAJA

Home ]              



 
      

SUOMEN   BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYKSEN
VUODEN KASVATTAJA
2007, 2008, 2009, 2010, 2011, 2012 ja 2015
7 vuoden ajan

Saavuttamani VUODEN KASVATTAJA PALKINNOT:
Ensimmäinen pentueeni syntyi 1993. Pääsin ensimmäisen kerran Vuoden Kasvattaja kilpailuun mukaan 1994.

5. sija   1994
9. sija   1995
7. sija   1996
5. sija   1997
?          1998
3. sija   1999

3. sija   2000
4. sija   2001
2. sija   2002
4. sija   2003
3. sija   2004
3. sija   2005
2. sija   2006


1. sija  2007

1. sija 2008
1. sija 2009
1. sija 2010
1. sija 2011
1. sija 2012

3. sija 2013 => Paras kasvattaja, kenneleistä, joilla on yli 13 kasvattia. Kilpailuunhan pääsee mukaan 12 kasvatilla.
2. sija 2014 => PARAS GROENENDAELEITA ja TERVUERENEITA kasvattava kenneli

Uudet palkintosäännöt astuivat voimaan 2015
1. sija 2015

Ko. säännöt 1990 - 2014. UUDET KASVATTAJA PALKINTO SÄÄNNÖT ASTUVAT VOIMAAN 2015.
Palkinnon saa siis se kasvattaja, joka on tutkituttanut kasvattinsa ja ne ovat olleet terveitä.
Kasvatit ovat suorittaneet luonnetestin hyväksytysti ja ne ovat kilpailleet myöskin palveluskoirakokeissa, tokossa & agilityssä menestyksekkäästi. Kasvattien on täytynyt myöskin käydä näyttelyissä ja menestyä niissä. Mikäli kasvatit eivät ole olleet terveitä, hyväluonteisia, käyttökoira ominaisuuksia omaavia sekä kauniita, pisteitä ei pisteitä kerry.
Palkinnon saanti, osoittaa siis hyvää kasvatustyötä ja kertoo, minkälaisia koiria kyseinen kenneli pitää sisällään.

Haluan KIITTÄÄ, kaikkia kasvattieni omistajia, koiriensa kanssa touhuamisesta ( Pk-kokeet , näyttelyt, agility, vepe, veto, tottis ym.ym. ).
Olette myös ymmärtäneet, miksi on tärkeää, terveystarkastuttaa se oma koira. Jokainen koira tuo tärkeää ja arvokasta tietoa
rotumme ja linjamme kokonaisvaltaisesta terveydestä. Jokainen on kantanut oman osansa vastuusta, tulevaisuuden Belgianpaimenkoirien hyväksi.  Ilman tietä, kasvattieni omistajat, en olisi voinut voittaa Vuoden Kasvattaja palkintoa.
KIITOS :-)
                                                                                       Ritva                       
Palkinnon säännöt olivat seuraavanlaiset: 1990 - 2014. UUDET SÄÄNNÖT LAITAN TÄNNE VIELÄ VUODEN 2015 AIKANA.

OSALLISTUMISOIKEUS
Kaikki yhdistyksen jäseninä olevat kasvattajat, joilla on vähintään kymmenen 2 - 8-vuotiasta kasvattia.

PALKITAAN
Eniten pisteitä keränyt kasvattaja, jolla on syntynyt vähintään 12 pentua. Mukaan kilpailuun pääsee periaatteessa 1 pentueella.

PISTEET
Pisteet lasketaan kasvattajan  2 - 8-vuotiaiden kasvattien virallisista edellisvuoden loppuun mennessä saavutetuista tutkimus,-koe- ja näyttelytuloksista.
Alle 2-vuotiaina kuolleita kasvatteja ei huomioida pisteissä, samon ei huomioida alle 2-vuotiaina ulkomalle vietyjen kasvattien tuloksia.
Kasvattaan yhteenlasketut pisteet jaetan kasvattien lukumäärällä. Maksimissaan kasvattaja voi saada 36 pistettä.
TERVEYS ( max 12 pistettä / kasvatti )
Lonkkakuvaus  2 p. tai                                                 
Terveet lonkat ( A tai B )  6 p.                                          
Silmäpeilaus  2 p. tai
Terveet silmät ( ei PEVISAssa mainittuja vikoja ) 6 p.
Kyynärkuvaus  2 p. tai
Terveet kyynäre ( 0/0 )  6 p.
LUONNE ( max 6 pistettä / kasvatti )
Suoritettu SKL:n luonnetesti  2 p
Lisäksi positiivinen tulos osa-alueista hermorakenne, luoksepäästävys, terävyys ja laukauspelottomuus antaa kustakin 1 p.
MH-tesistä +1 p osallistumisesta ( kuitenkan luonteen osalta maksimipisteet eivät voi olla enempä kuin 6 pistettä).
KÄYTTÖKOE ( max 6 pistettä / kasvatti )
Osallistuminen BH-kokeeseen  1 p. tai
Osallistuminen PK-kokeeseen   2 p. tai
ALO-koulutustunnus  4 p. tai
AVO-koulutustunnus  6 p.
ULKOMUOTO ( max 6 pistettä / kasvatti )
Osallistuminen näyttelyyn  2 p. tai
Laatuarvostelun "Erittäin hyvä" 4 p. tai
Laatuarvostelun "Erinomainen" 6 p.
TASAPISTEET
Paremmuus ratkaistaan osa-aluekohtaisesti pisteiden mukaan seuraavassa järjestyksessä:
1.  terveys
2.  luonne ja käyttökoe
3   ulkomuoto
KIERTOPALKINTO
Ikuisesti kiertävä