EPILEPSIA

Home ] Up ] HS-epil.geeni ]              



 
      

KIITOS Majka Borgströmille,  luvasta julkaista kyseinen teksti  Internet sivullani !
Sekä SUURKIITOS, tästä loistavasta tekstistä, josta toivon olevan hyötyä, kaikille
niille, jotka lemmikkinsä kanssa, joutuvat tämän sairauden kanssa päivittäin elämään.

Ritva Salmi

Majka Borgström

EPILEPSIA KOIRISSA

Koira nukkui sängyn päälle käpertyneenä. Ihminen istui vähän matkan päässä koirasta. Äkkiä koira alkoi työntää itseään sängyn peitettä pitkin kohti ihmistä, kuin apua hakien, etuosa lamaantuneena toimintakyvyttömäksi ja pää ja kaula eteenpäin jäykistyneinä. Ilme on hätäinen, ja sitten alkaa koko kehon valtaava kouristelu ja tärinä, raajat ojentuvat vuoroin suoriksi, vuoroin tiiviiseen koukkuun rungon alle, leuat ovat tiiviisti lukossa ja silmien ruskuaiset nytkähtelevät pientä liikettä ylös, alas.

Ihminen nostaa koiran lattialle, jossa on paljon aukeaa tilaa. Koira heittelehtii rajusti, ei pysy kyljellään, ei vatsallaan, ei selällään. Vähitellen raajojen jatkuva ojentumisen ja koukistelun vaihtelu hiipuu ja koira kouristaa takaraajojaan tiukasti vatsansa alle. Vielä muutaman ojentumisvaiheen jälkeen se jää pystypäin makaamaan tähän asentoon, kunnes alkaa vähitellen ponnistelemaan istumaan. Silmistä näkee, että koira taistelee saavuttaakseen jälleen tajuntansa. On kulunut noin kuusi minuuttia episodin alkamisesta. Muutaman minuutin jälkeen koira nousee seisomaan ja ottaa muutaman askelen, huojuen. Hetken päästä se yhä hieman epävarmasti askeltaen menee mielipaikkaansa makaamaan.

Viisitoista minuuttia myöhemmin koira hakeutuu jälleen ihmisen luo. Se ojentaa päänsä ja kaulansa jäykkänä suoraksi eteenpäin, ja hetken ihmisestä vaikuttaa kuin koira alkaisi oksentaa. Koira ottaa pari askelta, ja huojuu voimakkaasti. Se on ottamassa vielä yhden askelen, mutta sen tasapaino ei enää pidä vaan se kaatuu. Ihminen kumartuu koiran ylle ja puhuu sille. Vähitellen koiran lihakset rentoutuvat ja se nukahtaa, nukkuen toista tuntia. Se on 2-vuotias, ja juuri kokenut ensimmäiset epilepsiakohtauksensa. Ihminen itkee.

 TERMINOLOGIAA

Epilepsia-ilmaisua käytetään puhekielessä yleensä epileptisiä tai epileptistyyppisiä kohtauksia saavasta koirasta. Itse asiassa 'epilepsia' kuitenkin tarkoittaa kallonsisäistä, ei-etenevää syytä kohtauksiin. Se, että itse syy ei ole etenevä, ei tarkoita sitä, etteivätkö kohtaukset voisi olla eteneviä ja vaikeutua ajan mittaan.

Epilepsia on alkuperältään joko hankittua tai idiopaattista. Hankittu epilepsia johtuu kalloon ja aivoihin kohdistuneesta vammasta, joka on jättänyt aivot kohtauksille alttiiseen tilaan. Esimerkkinä tästä mainittakoon auton alle jäänyt ja päänsä lyönyt koira, joka myöhemmin alkaa saada kohtauksia. Syynä voi olla arpikudos aivoissa.

'Idiopaattinen' tarkoittaa tarkalleen ottaen 'ei syytä tiedossa'. Lisäksi käytetään nimityksiä synnynnäinen epilepsia, itsesyntyinen epilepsia tai peritty epilepsia tai primaari epilepsia eli ensisijainen epilepsia - näillä kaikilla tarkoitetaan siis aivojensisäistä tuntematonta syytä kohtauksille.

Sekundaarisesta epilepsiasta eli toissijaisesta epilepsiasta puhuttaessa tarkoitetaan aivojen sisäistä syytä kohtauksiin esim. vammaa tai kasvainta. Reaktiivisella epilepsialla tarkoitetaan aivojen ulkopuolista esim. aineenvaihdunnallista syytä kohtauksiin tai esim. myrkytyksestä johtuvaa kouristelua. Edellisten rinnalla epileptisten kohtausten syyt voidaan jaotella myös intrakraniaaleihin (kallonsisäisiin) ja ekstrakraniaaleihin (kallon ulkopuolisiin) syihin.

Kun koiran toistuvien kohtausten syy on primaari tai sekundaarinen epilepsia, voidaan sanoa, että koiralla on epilepsia, koira on epileptinen.

MITÄ AIVOISSA TAPAHTUU EPILEPSIAKOHTAUKSEN AIKANA?

Vielä ei tiedetä tarkalleen, mitä aivoissa kohtauksen aikana tapahtuu. Aivojen perusyksikkö on aivosolu, neuroni. Normaali aivosolu on jatkuvasti yhteydessä sitä ympäröiviin aivosoluihin lähettämällä ja vastaanottamalla pieniä sähköisiä signaaleja. Normaali aivosolu vaatii myös tietyn kemiallisen tasapainon toimiakseen normaalisti.

Epileptisen kohtauksen aikana jokin aivosolu tai ryhmä niitä alkaa lähettää vääränlaisia signaaleja sitä ympäröiville aivosoluille. Vähitellen ympäröivät aivosolut liittyvät 'tulitukseen' ja me havaitsemme tämän koirassa kohtauksena. Kohtauksen laajuus (koko keho mukana tai vain jokin osa kehosta) riippuu siitä, miten laajalti aivot ovat mukana kohtauksessa.

Kohtauksen jälkeen aivosolut ovat väsyneitä eivätkä välttämättä heti reagoi normaaleihin ärsykkeisiin. Tämä voi näkyä koirassa tilapäisenä esim. näön häiriintymisenä, kykenemättömyytenä tunnistaa tuttua ihmistä tai ympäristöä sekä tasapainohäiriöinä. Tämä tila on post-iktal eli kohtauksen jälkeinen tila.

EPILEPTINEN KOHTAUS

Epileptinen kohtaus voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: sitä ennakoivaan auraan, itse kohtaukseen ja kohtauksen jälkitilaan. Monesti omistaja huomaa näistä vain itse kohtauksen tai sen jälkitilan. Kohtausten välistä aikaa, jolloin koira on normaali, voidaan kutsua inter-iktal-vaiheeksi.

Usein kohtaukset esiintyvät aamun tunteina, ja saattavat koiran nukkuessa toisessa huoneessa jäädä jopa huomaamatta omistajilta (tosin useimmille omistajille kehittyy erityisen herkkä kuulo havaitsemaan pienimmätkin kohtauksen aiheuttamat äänet - jopa unen aikana!). Tyypillisesti kohtaus tulee koiran ollessa rennossa tilassa, eli sen nukkuessa tai vaipuessa uneen, mutta voi myös tulla koiran ollessa aktiivinen, liikkeessä.

Aura

Aura on kohtausta ennakoiva tila, joka voi kestää muutamasta sekunnista päiviin. Auraa kutsutaan myös pre-iktal-vaiheeksi. Tässä vaiheessa koiran käytös voi muuttua, se voi ennakoida tulevaa ja olla säikky, arvaamaton, vaisu tai jopa vihainen. Se voi yrittää piiloutua, vikistä ja olla levoton tai hakeutua omistajansa läheisyyteen. Monet omistajat näkevät koiransa ilmeestä, että se tulee pian saamaan kohtauksen.

Jotkut koiranomistajat kertovat voivansa puhua koiransa pois kohtauksesta, jos huomaavat auran ajoissa - tai jos koira saakin kohtauksen, voi se olla normaalia lievempi tai lyhyempi tai jäädä partiaaliseksi, kun se on puhumalla keskeytetty aura-vaiheessa.

Kohtaus

Auraa seuraa kohtaus, iktus. Kohtauksen tyypillisiä merkkejä ovat tajuttomuus tai laskenut tajunnan taso, liiallinen lihasten jännitys tai sen puuttuminen, virtsarakon ja peräsuolen tyhjeneminen, kuolaaminen, aistiharhat. Kohtaukset vaihtelevat kestoltaan ja voimakkuudeltaan, eikä ole olemassa kahta täsmälleen samanlaista kohtausta. Samallakin koiralla kohtaukset voivat vaihdella.

Koirilla on todettu kahdenlaisia kohtauksia: kokonaisvaltaisia ja partiaalisia. Kohtaukset on jaettu näihin kategorioihin sen perusteella, miltä ne näyttävät. Koirilla ei ole todistettavasti havaittu ns. petit mal -kohtauksia eli ihmisillä esiintyviä 'hetken poissaoloja'.

Partiaalinen kohtaus

Partiaalista kohtausta kutsutaan myös nimillä osittainen kohtaus, paikallisalkuinen kohtaus sekä fokaalinen kohtaus. Nimensä partiaalinen kohtaus on saanut siitä, että se on lähtöisin tietystä kohtaa aivoja, mikä myös näkyy siitä, että vain osa koirasta on kohtauksen kourissa. Se, missä osin koiraa ja miten kohtaus näkyy, ilmentää kohtauksen sijaintia aivoissa.

Partiaaliset kohtaukset yhdistetään monesti hankittuun epilepsiaan tai esim. aivokasvaimiin. Partiaaliset kohtaukset voidaan jakaa yksinkertaisiin partiaalisiin kohtauksiin ja komplekseihin partiaalisiin kohtauksiin. Partiaalinen kohtaus voi myös edetä kokonaisvaltaiseksi kohtaukseksi.

Yksinkertaisessa partiaalisessa kohtauksessa koiran tajunnan taso säilyy normaalina, ja oireet ovat epäsymmetrisiä. Koiralla voi olla esimerkiksi paikallisia väänteitä kasvoissa, tai se voi purra jotakin ruuminosaansa, kääntää päätään toiselle puolelle, tai sillä voi olla vaikkapa yhden raajan toonisia tai kloonisia tiloja (koukistamista ja suoristamista). Oireet voivat siis olla sekä psyykkisiä että motorisia, tai aistihäiriöitä.

Kompleksissa partiaalisessa kohtauksessa koiran tajunta on häiriintynyt joko heti kohtauksen alusta alkaen tai se häiriintyy kohtauksen edetessä. Myös tähän kohtaustyyppiin liittyy usein outoa käyttäytymistä. Tällaista kohtausta kutsutaan myös psykomotoriseksi kohtaukseksi. Koira voi olla unelias, tai se voi olla aggressiivinen ilman selkeää syytä, jopa hyökkäillen kohti olemattomia kohteita. Sen ruokahalu voi vaihdella, ja koira voi olla levoton, ravata päämäärättömästi ympäriinsä, ulista ja haukkua paljon. Tällaisen kohtauksen aikana voi koirassa havaita myös ns. kärpästen napsimista, eli koira yrittää jahdata olemattomia kärpäsiä haukkaillen ilmaa. Myös muita leukojen ja suun pureskelu- ja nuolemisliikkeitä esiintyy.

Kokonaisvaltainen kohtaus

Kokonaisvaltaista kohtausta kutsutaan myös nimillä yleistynyt kohtaus, grand mal-kohtaus. Kokonaisvaltaisessa kohtauksessa on mukana laaja alue aivoja.

Yleisin kokonaisvaltainen kohtaus ja yleisin koirilla esiintyvä epilepsiakohtaustyyppi on toonisklooninen kohtaus. Kohtauksen alkaessa koira yleensä kaatuu kyljelleen, se ei ole tajuissaan. Joskus lihakset jännittyvät niin nopeasti ja samanaikaisesti, että keuhkojen puristaessa ilman vauhdilla ulos, kuuluu tietynlainen karmiva huuto. Tooniset ja klooniset vaiheet vaihtelevat: toonisessa vaiheessa koira yleensä ojentaa kaikki raajansa suoriksi, ojentajalihakset ovat siis hallitsevina jäykkyydessä. Koira saattaa myös taivuttaa päätään selän yli häntää kohti. Koko keho on jäykkä. Koira ei tunnu hengittävän. Toonista vaihetta seuraa klooninen vaihe, jossa koiran raajat tekevät juoksevia liikkeitä, koukistajalihakset ovat siis hallitsevia, koira kouristelee. Koira saattaa heittelehtiä kyljeltä toiselle, selälleen, vatsalleen. Leuat voivat louskua tai ovat lukossa, silmät pullistuvat päästä tai nytkähtelevät ylös-alas. Koira saattaa myös kuolata voimakkaasti, suorastaan ‘vaahdoten’.

Yleensä kokonaisvaltainen kohtaus kestää 20 sekunnista pariin minuuttiin, joillain koirilla on taipumusta pitkiin kohtauksiin (10-15 min). Koira voi huutaa hirvittävällä äänellä kohtauksen aikana, mutta sen ei katsota huutavan kivusta (se ei ole tajuissaan), vaan ääni johtuu kontrolloimattomien äänihuulten kautta ulos tulevasta ilmasta.

Atoonista kohtausta kutsutaan myös ns. lyyhistymiskohtaukseksi (drop attack), jossa koira lihasten herpaantuessa kaatuu maahan, tai esim. vain sen etuosa tai pelkkä pää putoaa alas.

Myokloonisessa kohtauksessa koirallaon rajuja äkkinäisiä lihasnykäyksiä. On olemassa myös toonisia kohtauksia ja kloonisia kohtauksia, joista tooniset ovat melko yleisiä koirilla ja voivat ilmetä koiran ollessa aktiivinen, tekemässä ja touhuamassa.

Jälkivaihe

Jälkivaihe eli post-iktal-vaihe tai post-ictus, johtuu siitä, että aivojen eri osat toipuvat kohtauksesta eri tahtia. Jälkivaihe voi kestää minuutista parista moneen päivään. Joillakin koirilla ei ole huomattavaa jälkivaihetta lainkaan.

Jälkivaiheen aikana voidaan koirassa havaita suuri variaatio erilaisia käyttäytymismuutoksia sekä fysiologisia muutoksia. Jotkut koirat ovat sokeita jonkin aikaa kohtauksen jälkeen, pahimmissa tapauksissa sokeus voi jäädä pysyväksi tai parantua niin, että koira erottaa valoja ja varjoja mutta ei varsinaisesti näe kunnolla. Tämä on kuitenkin harvinaista.

Yleensä jälkivaiheessa oleva koira on sekaisin, ei oikein tiedä missä on ja törmäilee huonekaluihin. Se saattaa läähättää ja ravata ja vaellella ympäriinsä pitkään, jopa tuntikausia. Jotkut koirat puolestaan nukahtavat lähes heti kohtauksen jälkeen syvään uneen. Toiset taas potevat pitkäänkin ataksiaa, kävelevät huojuen, kuin olisivat humalassa. Jotkut kiertävät kehää, toiset halvaantuvat osittain.

Silloin tällöin havaitaan aggressiivisuutta jälkivaiheessa, usein tämä kuitenkin johtuu siitä, että sekavassa tilassa olevaan koiraan on koskettu liian pian kohtauksen jälkeen - monesti koira ei heti tunnista edes omaa väkeään. Onneksi tämä aggressiivisuus jää useimmiten ensimmäisten kohtausten jälkeen pois. Koska koira ei välttämättä tunnista myöskään ympäristöään jälkivaiheessa, ei sitä tule päästää irti ulos, sillä se voi karata ja eksyä tai jäädä esim. auton alle.

Jotkut koirat juovat tolkuttomasti jälkivaiheen aikana, toiset tuntuisivat syövän vaikka kuinka paljon ja mitä tahansa - tämä voi johtua siitä, että koira yrittää korvata kohtauksen aikana menettämäänsä suurta energiamäärää.

Useimmat koirat viettävät jonkin aikaa päivästä yksin kotona, ja tällöin omistajan havaitsema jälkivaihe, kuola-, uloste- tai virtsaläikkä voivat olla ainoita merkkejä koiralla olleesta kohtauksesta.

Kohtausrykelmä ja status epilepticus

Englannin kielen termiä 'cluster seizure' (kohtausryhmä, kohtausrykelmä, kohtausrypäs) käytetään useista lyhyen ajan sisällä tulevista kohtauksista. Yleensä 'klusteriksi' määritellään kaksi tai useampia kohtauksia vuorokauden sisällä. Joillain koirilla on taipumus klustereihin - joka kerta kun ne saavat kohtauksia, ne saattavat saada vaikkapa neljä kohtausta 12 tunnin sisällä, ja sen jälkeen kohtaukset ovat siltä erää ohi.

Eräällä koiralla oli taipumusta klustereihin: se lepäsi, sai kohtauksen ja ravasi pitkän aikaa jälkitilassa, kunnes vihdoin asettui aloilleen - ja heti rentouduttuaan se sai uuden kohtauksen, ravasi ja asettui lepäämään, vain saadakseen jälleen kohtauksen.

Status epilepticus on hengenvaarallinen tila, 'päättymätön' epilepsiakohtaus, tai tila, jossa alkaa aina vain uusi kohtaus ennen kuin koira on ehtinyt toipua edellisestä. Status epilepticus on aina hätätapaus, ja koira toimitettava mahdollisimman pian hoitoon.

Myös tilaa, jossa koira saa kolme tai useampia suuria kohtauksia 24 tunnin sisällä, pidetään vaarallisena sillä se voi johtaa statukseen. Joidenkin idiopaattista epilepsiaa sairastavien koirien ensimmäinen kohtaus on status epilepticus.

Status epilepticus on koiralle vaarallinen tila siksi, että noin 30 minuutin kuluttua kohtausten alkamisesta alkaa kehossa tapahtua haitallisia muutoksia: hengitys, verenpaine, sydämen syke ja verensokeri (glukoosi) ovat epänormaaleja, ja ruumiinlämpö nousee. Myös pitkittynyt epänormaali sähköinen toiminta aivoissa voi aiheuttaa pysyviä aivovaurioita. Yleensä koira toipuu näistä muutoksista kohtaustilan kestäessä 30-60 minuuttia, mutta tunnin kuluttua kohtaustilan alkamisesta alkaa tapahtua aivosolujen kuolemaa.

Kohtauksen pitkittyessä tai useiden perättäisten kohtausten ilmetessä, on siis syytä hakeutua lääkärin luo ajoissa, ajomatka huomioon ottaen! Status epilepticusta hoidetaan rauhoittamalla koira.

Status epilepticus ei onneksi aina merkitse kuolemaa. On koiria, jotka ovat olleet status epilepticuksessa useita kertoja, mutta jääneet henkiin. Aivovaurioiden mahdollisuus on kuitenkin aina suuri, ja monet klustereita saavien tai statuksessa olleiden koirien omistajat ovat melko varmoja siitä, että heidän koirillaan on aivovaurioita. Yhtenä esimerkkinä tästä mainittakoon koirat, jotka ruoan saatuaan tekevät hetken aikaa syömisliikettä ilmassa ennen kuin huomaavat painaa päänsä kuppiin saadakseen ruokaa suuhun. Myös pysyvä näön heikkeneminen tai sokeus on merkki aivovauriosta.

KOIRAKOHTAINEN KYNNYS MÄÄRÄÄ KOHTAUSTEN ILMENEMISEN

Sanotaan, että jokaisella koiralla on kohtauskynnys (eli kouristuskynnys tai ärsykekynnys), toisilla se vain on matalampi ja näillä koirilla on taipumus epileptisiin kohtauksiin. Koiralla voi myös olla korkea kohtauskynnys ja se voi silti sairastaa esim. primaaria epilepsiaa, saaden kohtauksia vaikkapa vain joidenkin vuosien välein. Kohtauskynnystä pidetään perinnöllisenä ominaisuutena.

Sanotaan myös, että jokainen saatu kohtaus madaltaa kohtauskynnystä (engl. kindling), mikä tekee seuraavan kohtauksen ilmenemisen aina vain helpommaksi. Ikään kuin aivoissa olisi polku, joka aina sitä tallattaessa tulee yhä helpompikulkuisemmaksi. Tämän ilmiön takia on tärkeää yrittää kontrolloida usein ilmenevät kohtaukset lääkkeillä, jolloin kohtauskynnys pääsee välillä kohoamaan.

Puhutaan myös ns. peilausvaikutuksesta (engl. mirroring). Tällä tarkoitetaan sitä, että koiralla olevan partiaalisen kohtauksen alkukohta aivoissa tavallaan peilautuu toiseenkin aivopuoliskoon samaan kohtaan. Ilmiön syytä ei tiedetä, ei myöskään tarkkaa toimintamekanismia. Esim. kolarissa saadun aivovamman arpikudoksen parannuttua saattavat kohtaukset jatkua, alkukohta niille on kuitenkin nyt sama piste mutta toisessa aivolohkossa.

TUTKIMUKSET

Kun koira tuodaan eläinlääkärin luokse, on se yleensä kokenut yhden tai pari kohtausta. Omistajan muistiinpanot tai kertoma merkitsevät paljon. Kaikista parasta olisi, jos koiran kohtaus olisi saatu videonauhalle. Eläinlääkärille kannattaa kertoa kaikki, jopa pieneltä tai vähäpätöisiltä tuntuvat seikat. Myös mahdolliset aikaisemmat onnettomuudet ja vammat on syytä mainita (erityisesti jos eläin on ollut tajuton). Jos koiran lähisukulaisilla on todettu epilepsiakohtauksia, on myös tästä syytä mainita.

Tutkimuksissa edetään hieman nurinkurisella periaatteella - yritetään sulkea pois kaikki mahdolliset kohtauksia aiheuttavat syyt, ja kun mitään syytä ei löydy, on kyseessä idiopaattinen epilepsia. Tutkimukset aloitetaan kehon ja elimien tunnustelulla, refleksien tarkistamisella ja verinäytteen otolla. Myös virtsanäyte on hyvä tutkia, ulostenäyte useammalta päivältä pyydetään joissakin tapauksissa. Mikäli epäillään myrkytystä, on yleisin myrkytys lyijymyrkytys ja tämän voi tutkia verinäyteestä. Jos näistä tutkimuksista löytyy jotain, suunnataan tutkimukset löydöksien mukaisesti. Jos mitään ei löydy, edetään yleensä rintakehän, vatsan, selkärangan ja kallon röntgenkuvauksiin.

Jos mitään syytä kohtauksiin ei vieläkään löydy, voidaan mahdollisuuksien (käytössä olevien laitteiden ja omistajan varojen) mukaan edetä aivosähkökäyrän (EEG) ottamiseen, selkäydinnestenäytteeseen, aivojen tietokonekerroskuvaukseen (CT).

KOHTAUSTEN SYYT

Koira saa usein kohtauksen nukkuessaan, tai se herää saamaan kohtauksen: ehtii ehkä nousta ylös ja ottaa askeleen ja on kohtauksen kourissa. Tämän takia omistaja helposti liittää kohtauksen siihen, mitä koira on tehnyt juuri ennen nukahtamistaan - lenkkiin, ruokailuun tms. Tosiasia kuitenkin on, että useimmat koirat saavat kohtauksensa nukkuessaan, ollessaan juuri nukahtamaisillaan tai heräämäisillään. Monet koirat saavat kohtauksensa tyypillisesti aamuyön tunteina.

Kohtausten syyt voidaan jakaa intrakraniaalisiin ja ekstrakraniaalisiin eli pääkopan sisäisiin ja ulkoisiin syihin.

 Ikä, jolloin kohtaukset alkavat antaa vihjeen syystä

Koiran ikä kohtausten alkaessa antaa paljon osviittaa kohtausten syyhyn. Yleensä koirat, joilla on idiopaattinen tai peritty epilepsia, saavat ensimmäiset kohtauksensa 6 kuukauden ja 5 vuoden välillä. Usein tämä kategoria kavennetaan 1-3 tai 1-4 vuoden ikään.

Alle vuoden ikäisten ja erityisesti alle puolen vuoden ikäisten pentujen yleinen syy kohtauksiin on vesipää, hydrocephalus, johon tietyillä roduilla on taipumusta (pyöreäkalloiset rodut kuten chihuahua, kingcharlesin spanieli, kääpiövillakoira), mutta jota voi esiintyä millä rodulla tahansa. Kohtausten lisäksi oireina on ataksiaa (huojuvat liikkeet), halvaantumista ja epänormaalia käytöstä. Pennun vaikea syntymä ja siitä johtuva viive normaalin hengityksen alkamisessa puolestaan voi johtaa joidenkin aivosolujen hetkelliseen tai pysyvään vaurioitumiseen. Tämä saattaa näkyä vasta jonkin ajan kuluttua pennun saadessa kohtauksia. Sama koskee pikkupennun päähän kohdistunutta vammaa, joka voi aiheutua esim. pentulaatikosta putoamisesta.

Myös erilaiset tulehdus- ja immuunisairaudet kuten penikkatauti tai bakteeri ja sieni-infektiot voivat ilmetä kohtauksina. Syy voi olla myös aineenvaihdunnallinen, kuten hypoglykemia tai elektrolyyttihäiriö. Minkä ikäinen koira vain voi joutua myrkytyksen kohteeksi, mutta erityisen alttiita sille ovat maailmaa hampaillaan tutkivat 3-9-kuiset pennut. Kouristuksia yleimpi myrkytyksen oire on kuitenkin jonkinasteinen halvaantuminen. Idiopaattisen epilepsian esiintyminen tämän ikäisellä pennulla tai nuorella koiralla ei ole kovin todennäköistä, joskaan ei poissuljettuakaan.

1-5 vuoden ikäisellä koiralla yleisin syy epileptisiin kohtauksiin on idiopaattinen epilepsia. Myös tulehdus- ja immuunisairaudet ovat yleisiä, ja päähän kohdistuneen vamman mahdollisuus kohtausten aiheuttajana on myös hyvinkin mahdollinen. Metaboliset (aineenvaihdunnalliset) syyt ovat myös mahdollisia, samoin myrkytykset. Kasvaimet ja niiden etäispesäkkeet eivät vielä tämän ikäisellä koiralla ole kovin yleisiä.

Yli 5-vuotiaalla koiralla on suurimpana syynä vasta-alkaneisiin kohtauksiin kasvaimet ja etäpesäkkeet, myös metaboliset häiriöt ovat yleisiä. Myös verenkierron häiriöt astuvat kuvioihin. Idipaattinen epilepsia ei ole syynä poissuljettu mutta ei yleisimpiäkään.

Rokotukset

Joissakin tapauksissa voidaan nähdä kohtausten yhteys rokotuksiin. Monet epileptisten koirien omistajat ottavat vain yhden rokotuksen kerrallaan sillä uskovat rokotusten alentavat ärsytyskynnystä ja aiheuttavan siten kohtauksia.

Aivotulehdus (encephalitis)

Tämä tulehdus voi johtua viruksesta tai bakteerista. Se voi myös olla veren mukana siirtynyt esim. tulehtuneista anaalirauhasista tai levitä sisäkorvan tulehduksesta. Kohtauksia voi esiintyä koiran ollessa virkeässä tilassa. Ennuste riippuu tulehduksen aiheuttajasta.

Aivokalvontulehdus (meningitis)

Aivokalvon tulehduksen syynä on usein penikkatauti, mutta muitakin bakteeri- tai virusaiheuttajia on. Tämäkin tulehdus voi olla levinnyt aivokalvoon muualla kehossa olevasta tulehduspesäkkeestä (korva, kurkku). Aivokalvontulehdukseen liittyy tyypillinen valitus, ja koira hakeutuu usein hämärään tilaan ja valittaa ilman näkyvää syytä. Aivokalvontulehdukselle on tyypillistä myös korkea kuume, ja koira aristaa tietyn pään alueiden kosketusta ja on muutenkin sairaan oloinen. Ennuste on kohtuullisen hyvä, mikäli koira selviää akuutista vaiheesta.

Päähän kohdistunut vamma

Yleisin päähän kohdistuneen vamman aiheuttaja on liikenneonnettomuus, mutta syitä on muitakin nuori koira voi juosta puuta päin leikkiessään, koira voi tulla hevosen potkaisemaksi jne. Kohtaukset voivat olla syytä tästä etenkin, jos koira on menettänyt tajuntansa tapahtuman yhteydessä.

Yleensä onnettomuuden ja ensimmäisen kohtauksen välissä on ainakin muutama viikko tai kuukausia. Tämä johtuu siitä, että kohtaukset johtuvat aivoihin muodostuneesta arpikudoksesta. Arpikudos ei välttämättä näy mitenkään röntgenkuvissa.

Vaikka tiedettäisiin tarkalleen, minkä kohdan päästään koira on satuttanut, ei tämä kohta aina ole kohtausten lähtöpiste. Arpi saattaa muodostua toiselle puolelle aivoja, aivojen onnettomuuden yhteydessä heilahdettua ja osuttua kallon vastapäiseen seinämään. Ennuste on hyvä.

Aivojen verenkierron häiriö (cerebro-vascular disease)

Ikä tuo mukanaan verenkiertosairauksia myös koirille. Kohtausten vaikeus, esiintymistiheys ja paheneminen riippuu siitä, onko aivoihin muodostunut verihyytymiä. Verenkiertohäiriö voi olla seurausta myös myrkytyksestä tai aivo- tai aivokalvontulehduksesta. Lyhyet, nykivät kohtaukset ovat tyypillisiä, ajan myötä vaikeutuvat. Ennuste on valitettavasti huono, lääkkeillä voidaan saada hetkellistä apua.

Tilaavievä vamma (space-occupying lesion)

Tilaa aivoissa vievä vamma saattaa olla kysta, arpikudos, verenhyytymä tai kasvain, joista jälkimmäinen on yleisin. Oireet voivat olla monenlaisia, päivästä toiseen vaihtuvia, mutta ajan mittaan pahenevia. Kyseessä voi myös olla aikaisemmin muualta kehosta poistetun kasvaimen etäpesäke. Koira voi tuntea päässään kipua ja yleensä ilmentää sitä painamalla päätään esim. seinää vasten. Koira voi myös vaeltaa päämäärättömästi. Ennuste on valitettavasti heikko.

 Ei-epileptisten kohtausten syyt, ekstrakraniaaliset syyt

Ei-epileptisten eli reaktiivisten kohtausten syyt ovat monia: kyseessä voi olla esim. sydämen rytmihäiriö tai sydänkohtaus. Yleensä sydämestä johtuvan kohtauksen erottaa epileptisestä kohtauksesta siitä, että koiralta menee etuosa ensin alta, kun taas epileptisessä kohtauksessa koiralta usein pettää ensin takaosa. Samoin sydämen ollessa kyseessä koira monesti hakeutuu omistajansa luokse ja tuntee tämän, ja usein valittaa. Sydämen rytmihäiriö voi aiheutua paitsi itse sydämen vioista (läppävika, infektio tms) myös muista syistä, esim. tyroksiinin (kilpirauhashormoni) väärästä määrästä tai kuumeesta. Kohtauksen aikana koiran sydän lyö muutenkin epätasaiseen tahtiin, joten tätä syytä kohtaukseen ei kohtauksen aikana voida vahvistaa.

Ei-epileptisen kohtauksen pitäisi periaatteessa päättyä ilman postiktaalia vaihetta. Kun vasta ilmenneiden kohtausten välinen aika on lyhyt, voi olla syytä epäillä reaktiivista epilepsiaa. Maksan ja munuaisten toiminta on erityisen tärkeää oikean biokemiallisen tasapainon säilyttämiseksi kehossa. Näiden elinten sairaus (esim. interstitielli nefriitti) voi johtaa kohtauksiin, jotka usein pahenevat ajan mittaan, tämä on luultavaa keski-ikäisessä tai vanhassa koirassa, kuten myös diabeteksen tai insuloniman (haiman kasvaimen) aiheuttamat kohtaukset. Diabeteksesta johtuva kohtaus johtaa koomaan, muta hypo- ja hyperglykemia voivat oireilla kohtauksina.

Myös hyperventilaation on esitetty aiheuttavan kohtauksia ihmisillä ja myös olevan mahdollinen koirilla.

Hypotyreoosi

Yllättävän monella epileptisellä koiralla tuntuu olevan myös hypotyreoosi eli kilpirauhasen vajaatoiminta. Kumpi oli ensin, epilepsia vai hypotyreoosi, ja onko toinen toisen edesauttama, ovat kysymyksiä joihin on vaikea löytää vastausta. Eräs koiranomistaja kertoo koiriensa kilpirauhasarvojen olleen normaalin puitteissa mutta alarajan tuntumassa, ja kun koirille annettiin tyroksiinia niin, että arvot nousivat lähelle normaalin ylärajaa, kohtaukset jäivät pois.

LÄÄKITYKSET

Mikäli koiralla on kohtauksia harvoin, esim. kerran kahdessa kuukaudessa tai harvemmin, ei yleensä aloiteta lääkitystä. Jos kohtaukset kuitenkin tulevat klustereissa tai koira on ollut status epilepticuksessa, kannatetaan lääkityksen aloittamista, vaikka kohtausten välillä olisi pitempikin aika. Samoin lääkitys yleensä aloitetaan mikäli kohtauksia tulee useampia parin kuukauden sisällä.

Lääkityksenä käytetään kouristuksia ehkäiseviä, kohtausten ärsytyskynnystä korottavia epilepsialääkkeitä. Yleensä lääkitys annetaan päivittäin, usein kahdesti päivässä. Lääkitys on monesti elinikäinen kun se kerran aloitetaan, ja jos koira päätetään vieroittaa lääkkeestä on se tehtävä erityisen hitaasti ja pitkän ajan sisällä. Nopea lääkkeen poistaminen voi johtaa status epilepticukseen.

Kohtauksia ei aina saada kuriin tai kokonaan poistettua lääkityksellä, vaikka se tietenkin onkin aina tavoitteena. Realistinen tavoite on kuitenkin saada kohtaukset siedettäviksi niin kestoltaan, vaikeudeltaan, määrältään kuin esiintymistiheydeltäänkin. Samoin jälkitilaa yritetään lyhentää ja helpottaa sekä kohtausten välistä normaalia aikaa pidentää. Lääkityksestä huolimatta voi koira saada vaikeita kohtauksia, klustereita ja jopa ajautua status epilepticukseen. Kaikki lääkkeet ja lääkeyhdistelmät eivät toimi kaikilla koirilla. Lisäksi lääkitys itsessään sisältää riskin sivuvaikutustensa takia.

Epilepsian hoidossa pyritään tulemaan toimeen yhdellä lääkkeellä, jotta lääkkeiden vaikutuksilta toisiinsa voitaisiin välttyä. Valitettavasti epilepsialääkkeillä on monia huonoja puolia, kuten taipumus myrkytykseen ja huono siedettävyys. Lisäksi koirille voi kehittyä toleranssi niitä kohtaan, eli jotta niiden vaikutus säilyisi tehokkaana, on annostusta lähes jatkuvasti suurennettava, mitä taas koiran elimistö ei kestä. Siksi annostusta onkin tärkeää pikkuhiljaa madaltaa koiran ollessa pitkän aikaa oireeton - silloin sitä on varaa taas nostaa tarvittaessa.

Joitain muuten hyviltä tuntuvia ihmisten epilepsialääkkeitä ei koirilla voida käyttää niiden myrkyllisten ominaisuuksien takia tai siksi, että ne ovat vaikutukseltaan kovin lyhytaikaisia. Keskimäärin 70 % epileptisistä koirista hyötyy lääkityksestä niin paljon, että voidaan sanoa, että niiden kohtaukset on hallittavissa - harvoin koirat kuitenkaan pääsevät täysin kohtaus-vapaaseen tilaan. Valitettavasti 30-20 prosentilla koirista kohtauksia ei saada tyydyttävästi kuriin.

Lääkkeillä on sivuvaikutuksia, jotka toki näkyvät jokaisessa koirassa hieman eri tavoin. Lääkityksen aloituksen jälkeen koiran elimistö vaatii oman aikansa lääkeaineeseen totutteluun. Sivuvaikutuksina koirassa voidaan havaita huojumista, epävarmoja liikkeitä, eritoten takaosan heikkoutta joka voi olla voimakastakin. Nämä oireet yleensä kaikkoavat pikku hiljaa koiran tottuessa lääkkeeseen - tosin niitä voidaan havaita jälleen annostusta suurennettaessa.

Henkisesti koira voi aluksi muuttua väsyneeksi, apaattiseksi, ärtyisäksi. Usein lääkkeet tekevät koiran ylettömän nälkäiseksi, ja koira saattaa ruveta varastelemaan ruokaa ja syödä kaiken vastaantulevan, myös syötäväksi kelpaamattoman. Liikalihavuus on suora tulos nälkäisen koiran lisäruokinnasta, ja aina pahaksi! Monet koiranomistajat ovat ratkaisseet ongelman syöttämällä koirilleen välipalaksi ja kiitospaloina vihanneksia yms. Useat valittavat koiran luonteen muuttuneen täysin lääkityksen aloittamisen jälkeen, koira kun ei ajattele mitään muuta kuin ruokaa. Jotkut koirat juovat myös suuria määriä vettä, ja niiden virtsanpidätyskyky voi olla heikentynyt tuottaen jälleen uuden ongelman. Koiran oppimiskyky ja uuden asian omaksumiskyky voi myös heiketä. Aina ei pystytä sanomaan, johtuvatko koirassa havaitut fyysiset ja psyykkiset muutokset lääkityksestä vaiko kohtauksista itsestään. Onneksi useimmat koirat kuitenkin tottuvat lääkitykseen hissukseen ja palautuvat normaaleiksi omiksi itsekseen!

Yleismaailmallisesti käytetään eniten fenobarbitalia ja bromideja, jotka siksi tässä esittelen.

Fenobarbitali

Lähes aina lääkitys aloitetaan fenobarbitalilla. Se on vanhin eläinlääketieteessä käytetty epilepsialääke. Koirat sietävät fenobarbitalia kohtuullisen hyvin, eikä se ole kovin kallista. Annostuksena on kaksi kertaa vuorokaudessa, joskus kolmasti tai jopa neljästi vuorokaudessa. Kestää noin 10 päivää, ennen kuin fenobarbitali saavuttaa veressä terapeuttisen tason. Yleensä kohtaukset saadaan fenobarbitalilla hyvin hallintaan.

Lääkityksen aloittamisen jälkeen koiralta otetaan säännöllisin välein verikokeita, joissa tarkistetaan, onko lääkitys oikealla tasolla vai onko syytä laskea tai nostaa sitä. Jotta fenobarbitali saavuttaisi tarpeeksi korkeat terapeuttiset tasot koiran veressä, on annostuksen usein oltava varsin suuri. Koska fenobarbitali kuuluu maksan kautta verestä poistuviin aineisiin, on maksavaurion riski sekin suuri - tämä on syy siihen, miksi annostusta ei voida jatkuvasti nostaa nostamistaan. Fenobarbitalia saavan koiran maksa-arvot tulisi tutkia säännöllisesti.

Mikäli kohtauksia ei saada hallintaan tyydyttävästi fenobarbitalilla, voidaan sen ohella antaa koiralle kaliumbromidia tai natriumbromidia. Tällöin fenobarbitalin annostusta täytyy laskea, joten tämä on usein ratkaisu myös sellaisten koirien kohdalla, joiden maksa ei kestä korkeaa fenobarbitaliannostusta tai joilla muuten on huono kyky sietää fenobarbitalia (voimakkaat sivuvaikutukset). Kalium- ja natriumbromidit eivät rasita maksaa.

Monille koiranomistajille on annettu ohje antaa koiralle ylimääräinen annos fenobarbitalia kohtauksen jälkeen. Jotkut koirat ovat äärimmäisen herkkiä lääkityksen aikataulumuutoksille, eli tunnin parin viivästys voi aiheuttaa kohtauksen. Tällöin on yksi vaihtoehto jakaa päiväannos kolmeen osaan kahden sijasta.

Joissakin tapauksissa koirille annetaan fenobarbitalia vain kahtena tai kolmena päivänä kohtauksen jälkeen, mutta ei muuten päivittäin. Tällöin kyseessä on voinut olla yksittäinen kohtaus, ja fenobarbitali 'rauhoittaa' aivosolut, eikä kohtauksia enää esiinny.

Bromidit

Kalium- tai natriumbromidi otetaan usein käyttöön fenobarbitalin rinnalle. Suurin osa koirista hyötyy tällaisesta yhdistelmähoidosta suuresti. Bromidia annetaan useasti vain kerran vuorokaudessa, sillä sen vaikutusaika on fenobarbitalia pitempi. Myös bromidin annostusta voidaan valvoa tutkimalla verinäytteestä onko se terapeuttisella tasolla.

Kestää useita viikkoja bromidilääkityksen aloittamisesta, ennen kuin bromidi saavuttaa terapeuttiset tasot koiran veressä. Tätä voidaan vauhdittaa antamalla koiralle aluksi ns. latausannokset bromidia eli useita hyvin suuria annostuksia ja sitten aloitetaan normaali matalampi päiväannostus.

Kalium- ja natriumbromidin sivuvaikutukset ja tehokkuus ovat samat. Yleensä käytetään kaliumbromidia. Kaliumbromidi sopii paremmin koirille, jotka eivät siedä paljoa natriumia, esim. koirille joilla on sydämen vajaatoiminta. Toisaalta kaliumbromidi aiheuttaa joskus vatsan ärsytystä, joka voi ilmetä pahana olona ja oksenteluna.

Natriumbromidia voidaan käyttää koirille, jotka eivät siedä paljon kaliumia, esim. koirat joilla on Addisonin tauti eli hypoadrenokortisismi. Itse bromidi on siis aineen vaikuttava osa, joten muutoin ei ole väliä, saako koira kalium- vai natriumbromidia. Natriumbromidi sisältää aavistuksen enemmän bromidia kuin sama määrä kaliumbromidia, ja siksi sen annostus n. 15 % pienempi kuin kaliumbromidin.

Joitakin epileptisiä koiria lääkitään ainoastaan kalium- tai natriumbromidilla. Yleensä kyseessä on koirat, jotka eivät siedä lainkaan fenobarbitalia, tai jotka on kohtausten poisjäännin vuoksi voitu vierottaa fenobarbitalista. Joitain harvoja (mutta yhä useampia) koiria on alusta asti lääkitty vain bromidilla. USA:ssa on käynnissä tutkimus bromidin käytöstä ensisijaisena lääkkeenä, ilman fenobarbitalia.

Bromidien suurimpana sivuvaikutuksena on takaosan heikkous ja epävakaat liikkeet, jotka yleensä tasoittuvat koiran elimistön tottuessa aineeseen. Joidenkin koirien kirsu halkeilee voimakkaasti.

Muut epilepsialääkkeet

Epileptisille koirille käytetään myös jonkin verran muita lääkkeitä. Kuten edellä mainittiin, useimmat ihmisten epilepsialääkkeet eivät koirille sovellu koska niiden puoliintumisaika koirassa on hyvin lyhyt, eikä terapeuttisia arvoja koiran veressä ole siksi helppo saavuttaa tai ylläpitää. Koirille käytetään jonkin verran mm. fenytoiinia, josta on olemassa myös hitaasti vapautuva versio.

Diazepam kotikäytössä

Diazepamia (ent. Valium) käytetään yleensä suonensisäisesti status epilepticuksen hillitsemiseksi. Klustereihin taipuvaisten koirien omistajille voi olla hyvä ratkaisu saada diazepamia nestemäisenä tai valmiina peräruiskeena kotiin. USA:ssa tämä käytäntö on kohtalaisen yleinen, ja sillä pyritään vähentämään kohtauksen kestoaikaa sekä turhia reissuja päivystäviin eläinsairaaloihin (etenkin öisin) ja sitä kautta myös omistajien taloudellisia menoja.

Nopeimmat kotikeinot käyttää diazepamia on ruiske lihakseen tai aineen ruiskuttaminen peräsuoleen, mikä on yleisintä. Ohjeena koiranomistajilla voi olla esim. käyttää ainetta vasta toisen kohtauksen jälkeen, tai jos ensimmäinen kohtaus kestää epätavallisen kauan. Mikäli matka päivystävälle eläinklinikalle on pitkä, voi diazepam-annos pelastaa koiran hengen.

Ruokavalio

Yleensä epileptisille koirille suositellaan ruokaa, joka on proteiinimäärältään alhainen, ja joka ei sisällä paljon lisäaineita. Monet kokkaavat itse ruoan karvaiselle epileptikolleen, tällöinhän omistaja ainakin tietää tarkalleen mitä ruoka sisältää.

Jotkut koirat ovat varsin herkkiä lääkkeittensä suhteen, ja tällöin on hyvä ruokkia koiraa vaihtelematta ja muuntelematta ruokavaliota liikaa. Ruoan muutokset voivat vaikuttaa lääkkeitten imeytymiseen.

On myös keskusteltu ketogeenisen ruokavalion soveltuvuudesta ja toimivuudesta koirissa, mutta todisteita sen tehokkuudesta ei ole.

Sterilointi/kastrointi

Estrogeenin oletetaan lisäävän narttukoiran kohtausalttiutta, joten sterilointia suositellaan monesti. Narttukoiran kiimakierto voi myös heilautella lääkitykseen vaikutusta. Androgeeneilla (uroksen hormoneilla) ei sen sijaan ole todettu suurta vaikutusta.

Koska monissa tapauksissa stressi on omiaan alentamaan koiran kohtauskynnystä, on steriloidun/kastroidun koiran elämä varmasti vähemmän stressaavaa ja siten toivottavasti myös vähemmän kohtauksia sisältävää.

Vaihtoehtoiset hoitomuodot

Monet koiranomistajat päätyvät epileptisen koiransa kanssa vaihtoehtoisten hoitomuotojen pariin. Yleensä koiran kohtaukset saadaan kohtuulliseen hallintaan perinteisen lääketieteen konstein, ja loppusilausta haetaan esim. akupunktion, akupainannan, aromaterapian, magneettihoidon jne muodossa.

USA:ssa moni epileptisen koiran omistaja on satsannut ns. kultajyväimplantteihin, joita laitetaan useita kymmeniä ihon alle akupunktiopisteisiin. Useiden koirien kohdalla tämän kalliin hoidon tulokset ovat olleet hätkähdyttäviä, koiran lääkeannostus on voitu pienentää minimaaliseksi tai se on jopa vieroitettu kokonaan lääkkeistä, ja koira on näennäisesti pysynyt kohtausvapaana. Toisaalta on myös pettyneitä tapauksia, joissa kultaimplantit eivät ole tuoneet minkäänlaista helpotusta.

Monet epileptisten koirien omistajat lisäävät perusvitamiineja koiriensa ruokaan, jotkut hakevat apua esimerkiksi sinkistä. Kaikista tällaisista asioista on kuitenkin aina ensin syytä neuvotella koiraa hoitavan eläinlääkärin kanssa.

 PERINNÖLLISYYS?

Epilepsian perinnöllisyydestä puhuttaessa mainitaan lähes aina seuraavat perusasiat:

- älä käytä jalostukseen epileptistä koiraa

- älä toista yhdistelmää, joka tuotti epilepsiaa

- ei ole kovin viisasta käyttää jalostukseen myöskään epileptikon täyssisaruksia.

Maailmalla tehdyissä tutkimuksissa on epilepsia todettu perinnölliseksi joissakin koiraroduissa, toisissa roduissa sitä taas esiintyy yleiseen koirapopulaatioon verrattuna normaalia enemmän, ja sen epäillään olevan ainakin osittain perinnöllistä. Monissa lähteissä mainittuja rotuja ovat saksanpaimenkoira, belgianpaimenkoira tervueren, beagle, mäyräkoira, bokseri, collie, kultainen ja labradorinnoutaja, irlanninsetteri, villakoirat, amerikancockerspanieli ja keeshond.

Periytyvyyden tarkkaa mekanismia ei ole pystytty selvittämään. Kaikissa roduissa esiintyy epilepsiaa keskimäärin 0,5 - 5,7 %:ssa rodun yksilöistä. Yhdysvalloissa tehdyin testiastutuksin (molemmat vanhemmat epileptisiä) saatiin jälkeläisten epileptisyyden määräksi 38%, 66% ja 100%. Yhdysvalloissa tehdään tällä hetkellä useissa roduissa DNA-tutkimuksia, joissa pyritään löytämään epilepsian periytyvyyden määräävä geeni, haaveena kehittää jonain päivänä testi, jolla sairauden kantajat pystyttäisiin tunnistamaan.

Yleensä epilepsian perinnöllisyyden muodoksi arvioidaan monesta geenistä riippuvaa, resessiivistä tapaa, tai vaihtoehtoisesti dominoivaa periytymistä siten, että mukana kuvioissa olisi myös sairauden läpitunkevuutta säätelevä geeni (tai geenejä). Tällöin myös epileptisten koirien vanhemmat olisi mahdollisina kantajina suljettava pois jalostuksesta.

Eräs yhdysvaltalainen tutkija esittää epilepsian perinnöllisyyttä säätelevän vähintään kuusi geeniparia. Vaaditaan vähintään kolmen geeniparin keskinäinen yhteensopivuus, jotta syntyisi epileptinen koira. Tällöin on mahdollista astuttaa kaksi näennäisesti tervettä koiraa, jotka molemmat kantaisivat vaikkapa kahta geeniparia, ja kun yhdellä tai useammalla jälkeläisellä sitten sattuisi kohdalleen kolme tai useampi pari, syntyisi epileptisiä yksilöitä. Tämä teoria voisi selittää sen, miksi kaksi tervettä koiraa voi tuottaa pentueellisen epileptisiä jälkeläisiä, ja miksi kaksi epileptistä koiraa voisi tuottaa pentueellisen näennäisesti terveitä koiria. Niin tai näin, epilepsia on erittäin vaikeasti jos lainkaan kitkettävissä koirakannasta.

Kuinka sitten on sekundaarista tai ekstrakraniaalista epilepsiaa sairastavien koirien laita? Jotkut kyselevät, voisiko niitä käyttää jalostukseen. Ensinnäkin lienee paikallaan todeta, että tuskin yksikään koira on niin ainutlaatuinen ja korvaamaton, että emme tulisi toimeen ilman sen jälkeläisiä. Toisaalta täytyy todeta, että kyseisellä koiralla saattaa olla matala kohtauskynnys, ja kohtauskynnyksen katsotaan olevan perinnöllinen ominaisuus. Matala kohtauskynnys ei ole toivottu ominaisuus, joten sitä ei liene syytä siirtää edelleen seuraavalle sukupolvelle. Mikäli siis ei kiistatta voida osoittaa kohtausten johtuvan ei-perinnöllisestä syystä, on harkittava tarkoin mitä tekee.

Epilepsia jalostusohjelmassa

Koska kohtaukset usein esiintyvät aamuyöllä ja yleensäkin koiran nukkuessa, saattaa esim. suuressa kennelissä jäädä huomaamatta, että jollakin koiralla on epileptisiä kohtauksia. Jos kyseinen koira vanhemmalla iällä annetaan vaikkapa kotikoiraksi eläkevuosiaan viettämään, ja se viettää aikansa perheen parissa jolloin sen ongelma huomataan, nousee esille vaikea kysymys - mistä lähtien sillä on ollut kohtauksia?

Joskus epileptiset kohtaukset voivat ilmetä tai ne havaitaan vasta koiran ollessa useamman vuoden ikäinen. Tällöin esim. menestyksekkäällä uroksella voi olla jo kymmeniä, jopa satoja jälkeläisiä ja lapsenlapsiakin. Ollaan varsin ongelmallisen tilanteen edessä.

Voi myös käydä niin, että joukko saman isän tai emän jälkeläisiä eri pentueista kehittää kohtauksia muutaman vuoden iässä - tällöin niiden isää tai emää on epäiltävä sairauden periyttäjäksi. Miten toimia uroksen tai nartun muiden jälkeläisten tai mahdollisten lastenlasten suhteen? Entäpä jossakin linjassa esiintyvä normaalia suurempi epileptikkojen määrä? Miten pitkälle koirat suljetaan jalostuksesta? Erityisiä ongelmia tällainen tilanne voi luoda yksilömäärältään pienissä tai geenipooliltaan suppeissa roduissa.

Valitettavan usein moni kasvattaja ja jalostuskoiran omistaja hakee tai väittää kasvattiensa tai koiransa jälkeläisten kohtausten syyksi mitä tahansa muuta kuin epilepsiaa. Kuitenkin todennäköisyys, että puolet pentueesta olisi 'lyönyt päänsä' on lähes olematon. Koska kyseessä on jopa koiran hengen vievä sairaus, olisi ehkä viisaampaa olettaa pahinta kunnes toisin todistetaan, sen sijaan, että ongelmaa vähätellään tai kielletään tai kieltäydytään puhumasta siitä.

Onneksi on toki avoimiakin kasvattajia, jotka yrittävät selvittää asiaa mahdollisimman pitkälle, ja ovat vastuuntuntoisia ja jakavat tietonsa muiden rodun harrastajien kesken. Ei ole häpeä olla epileptisen koiran kasvattaja, vaan pikemminkin tällaista ihmistä, joka ongelmasta avoimesti kertoo, pitäisi kunnioittaa. Silloin on häpeän paikka, kun asiaa ei oteta vakavasti tai sitä ei huomioida jalostusohjelmassa.

MITÄ TEHDÄ, KUN KOIRA SAA KOHTAUKSEN?

Jos huomaa koiran aura-vaiheessa, kannattaa sille yrittää puhua, sillä kohtauksen tulon voi mahdollisesti estää. Jos olosuhteet sallivat, koira kannattaa viedä rauhalliseen huoneeseen, jossa on vapaata lattiatilaa.

Kirkkaat valot ja korkeat ja voimakkaat äänet voivat pahentaa kohtausta. Paras tila kohtauksen aikana on hämärä, hiljainen tila, jossa koira ei voi satuttaa itseään. Jos ympärillä on muita koiria, on ne hyvä viedä pois, sillä kohtaus voi niiden silmissä olla niin epäilyttävän ja luonnottoman näköinen tapahtuma, että ne voivat hyökätä koiraparan kimppuun.

Kokonaisvaltaisen kohtauksen aikana koira voi tehdä äkkinäisiä liikkeitä ja tempoa rajusti eri suuntiin - on erityisesti katsottava, että se ei lyö päätään. Koira ei tukehdu eikä yleensä niele kieltään kohtauksen aikana, joten sen suuhun ei saa työntää mitään! Koiraan ei tarvitse koskea kohtauksen aikana, kunhan katsoo että se ei satuta itseään.

Heti kohtauksen alkaessa tai heti kun mahdollista, tulisi katsoa kellosta tarkka aika, jotta tietäisi kohtauksen keston. Kun kohtaus on ohi, on taas aika katsoa kelloa (vaikka sen tekee kyllä muutenkin vähän väliä!) ja kirjoittaa molemmat ajat ylös, samoin pääkohdat kohtauksen kulusta ja sitä edeltävistä tapahtumista. Jos kyseessä on koiran ensimmäinen kohtaus, tulisi se kirjata ylös mahdollisimman yksityiskohtaisesti, jotta eläinlääkärin diagnosointityö helpottuisi. Kaikista parasta olisi, jos kohtauksen saisi tallennettua videolle. Jos koira saa kohtauksen ulkona ja on irti, ole valmiina ottamaan se kiinni heti kohtauksen päätyttyä ettei se jälkitilassa juokse karkuun!

Jälkivaiheen aikana koirasta huolehtiminen riippuu koiran oireista. Joillekin tekee ihmeitä päästä ulos raittiiseen ilmaan (hihnassa!), ja oli virtsarakko ja/tai peräsuoli tyhjentynyt tai ei, on koiran yleensä päästävä tekemään tarpeensa. Toiset koirat juovat suunnattomia määriä vettä jälkivaiheen aikana. Usein jälkivaiheeseen liittyy päämäärätöntä ravaamista ja lisäksi koira ei täysin havainnoi ympäristöään eli lopputuloksena on ympäri huushollia kävelevä ja huonekaluihin törmäilevä koira. Eräs koiranomistaja on ratkaissut tämän ongelman siten, että jälkivaiheen alkaessa laittaa koiralle hihnan, istuutuu keskelle huoneen lattiaa ja ohjailee ravaavaa koiraa lempeästi hihnan avulla ympäri huonetta.

Epilepsia ja jokapäiväinen elämä

Moni vasta epilepsia-diagnoosin koiralleen saanut pelkää jättää koiransa yksin. Epileptinen koira tulisi jättää tilaan, jossa se ei voi esim. pudota alas portaita eikä satuttaa itseään kohtauksen saadessaan. Epileptinen koira olisi hyvä jättää erilleen perheen muista koirista ellei ole täysin varma muiden reaktiosta epileptiseen kohtaukseen.

Monet suosittelevat epileptisen koiran oleskelupaikaksi tarpeeksi tilavaa häkkiä, 'boksia', kun se jätetään yksin vain joiksikin tunneiksi. Häkissä koira ei voi pudota, lyödä itseään huonekaluihin tms kohtauksen saadessaan tai jälkivaiheen aikana. Tietenkin koira voi saada tassunsa jumiin häkin rakosiin, mutta mahdollisuudet siihen, että koira satuttaa itsensä ympäri asuntoa tokkuraisena kulkiessaan ovat suuremmat. Jotkut koiranomistajat ovat sijoittaneet häkin päälle ääneen ja/tai liikkeeseen reagoivan laitteen, joka on yhdistetty puhelimeen. Laite hälyttää lauetessaan soittamalla ennaltamäärättyyn, esim. omistajan työnumeroon.

Muita yleisiä epileptisten koirien omistajien pohdinnan aiheita ovat ulkoilu, matkustaminen ja harrastukset. Voiko koiran päästää kesällä uimaan? Mitä, jos se saa kohtauksen vedessä? Onneksi koirille on kehitetty pelastusliivit, kellukkeet, jotka sille voi pukea ylle ja pitää koiraa tarkasti silmällä. Toisen ongelman luo pihamaalla oleva uima-allas tai pieni lampi, lähettyvillä kohtauksen saava koira voi kulkeutua sinne ja hukkua - ei täysin ennen kuulumatonta.

Yleensä epileptinen kohtaus ei tule koiran ollessa pirteä, virkeä ja toiminnassa. Täten ei ole todennäköistä, että koira saisi kohtauksen näyttelykehässä tai agilityradalla. Toisaalta poikkeuksiakin on aina! Pahoista jälkitiloista tai lääkkeiden sivuvaikutuksista kärsivän koiran kanssa voivat näyttely- tai kilpailemissuunnitelmat mennä kerta toisensa jälkeen pieleen, kun koira ei pysty liikkumaan normaalisti johtuen esim. ataksiasta. Joidenkin koirien takaosa on lääkkeiden takia niin heikko, että tottelevaisuuskokeiden hypyt eivät onnistu, vaikka tämä rauhallinen laji muuten sopisikin epileptiselle koiralle.

Jotkut epileptiset koirat stressaantuvat matkustamisesta ja muista elämän muutoksista, ja saavat useampia kohtauksia tällaisten tilanteiden aikana tai jälkeen. Jotkut kertovat käyneensä viikonloppureissulla joko koira mukanaan tai koira hoitajan kanssa kotona, ja kun he tulevat kotiin ja rentoutuvat, saa koira kohtauksen. Toiset taas riemuitsevat siitä, että heidän koiransa epilepsia ei kohtauksia lukuunottamatta vaikeuta heidän elämäänsä juurikaan.

 MITÄ ODOTETTAVISSA?

Epilepsia-diagnoosi tuo mukanaan paljon pelkoa tulevaisuudesta ja ennen kaikkea pelkoa koiran menettämisestä. On kuitenkin kiistämätön tosiasia, että epileptisen koiran keskimääräinen elinikä on lyhyempi kuin normaalin, terveen koiran. Jotkut koirat menehtyvät status epilepticukseen. Toisten kohtaukset taas ovat niin huonosti hallittavissa lääkityksellä, että omistaja haluaa päästää koiran kärsimyksistään. Joskus taas omistaja ei edes jaksa yrittää. Joskus koiran maksa sanoo sopimuksensa irti eikä kestä enää lääkkeitä.

Toisaalta taas on vanhojakin koiria, jotka tulevat erinomaisesti toimeen lukuunottamatta ajoittaisia kohtauksia. Mikäli koiran diagnoosi on primaari eli idiopaattinen epilepsia, on kyseessä koirassa itsessään oleva ominaisuus saada kohtauksia. Vaikka voidaan ajatella, että tällöin kohtausten hoitaminen lääkityksellä voi olla jopa mahdotonta, voidaan myös ajatella, että tällöin kohtaukset tuskin myöskään pahenevat.

Vasta diagnoosin saanut on aikamoisen mielenmyllerryksen vallassa. Kestää oman aikansa, ennen kuin asian pystyy hyväksymään ja siihen tottumaan. Kohtauksiin tuskin kukaan tottuu koskaan. Aina ne tuntuvat kestävän ikuisuuden, aina ne tuntuvat vaikeilta, turhilta.

Ehkä meidän, epileptisten koirien omistajien, tehtävänä onkin valistaa ihmisiä tästä koirien turhan yleisestä sairaudesta, jotta kenenkään ei koskaan tarvitsisi kokea niitä kauhun ja pelon tunteita katsoessaan avuttomana omaa koiraansa heittelehtimässä ja kouristelemassa epilepsiakohtauksen syövereissä.

 Lähteet:

* Phyllis G Croft PhD, FRCVS: The Management of Epilepsy in Dogs, Henston ltd, 1994

* Michael Podell, MSc, DVM: Seizures in Dogs, Veterinary Clinics of North America: Small Animal Practise vol 26 no 4 July 1996

* Richard A. LeCouteur, BVSc, PhD, & Georgina Child, BVSc: Clinical Management of Epilepsy in Dogs and Cats, Problems in Veterinary Medicine Vol 1 No 4, Oct-Dec 1989

* Stephen B. Lane, DVM & Susan E. Bunch, DVM, PhD: Medical Management of Recurrent Seizures in Dogs and Cats, Journal of Veterinary Internal Medicine vol 4 no 1

* Anne E. Chauvet, DVM, Diplomate ACVIM, Neurology: Epilepsy in the Dog, University of Wisconsin - Madison

* Carole Fry Owen: Epilepsy... A Round-Up of Facts and Ideas, Aussie Times july-august, september-october 1995

* James G. Cunningham, DVM, PhD & George C. Farnbach, DVM, PhD: Inheritance and Idiopathic Canine Epilepsy, Journal of the American Animal Hospital Association, july/august 1988, vol 24

* Clare Rusbridge, BVMS, DlpECVN, MRCVS: Slow Release Phenytoin

* Dr Terry Durkes: Gold Bead Implants

Seuraavat artikkelit internetissä:

* Susan Gayle Wynn, DVM: Epilepsy

* Marian Mitchell: Epilepsy in Dalmatians

* Teri Dickinson, DVM:

- Seizures in Dogs (www.clever.net/igca.seizure.html)

- Causes of Seizures in Dogs

* Alicia Wiersma-Aylward: Canine Epilepsy

* Epil-K9 -postituslista (www.canine-epilepsy.com)

* K9-Epilepsy -postituslista

Kiitokset:

ELL Sirpa Teikari, Seinäjoen Eläinlääkäriasema

Tommi Ahlberg, Epilepsialiitto

Kiitokset, kunnioitus ja omistus Epil-K9:n ja K9epilepsyn kautta 'tapaamilleni' ihmisille; kaikille, jotka jaksavat taistella epileptisen koiransa elämänlaadun puolesta, ja myös
niille, jotka ovat tuon taistelun hävinneet; ja tietenkin Jessican muistolle ja
Tasselille, kahdelle hyvin urhealle koiraystävälleni.


copyright by Majka
Borgström

e-mail
majka.borgstrom@kolumbus.fi

Artikkeli netissä:
http://home.talkcity.com/PrintersAlley/majka_borgakers/ongelmat.html
Kirjoittajan koiran kohtauksista:
http://msnhomepages.talkcity.com/PrintersAlley/majka_borgakers/epilepsia8.html

 

 


TUTKIN myös  Belgianpaimenkoira GEOENENDAEL & TERVUEREN -muunnosten
epilepsia tilannetta, mikäli haluat AUTTAA MINUA, lähetä tieto epileptisestä / kohtauksia saneesta koirastasi:
salmi@blackmasters.fi tai puh. 09-8745 993 tai

Ritva Salmi, Kiertomäentie 1 B, 01260 VANTAA.

Voit myös kysyä NEUVOA & APUA koiran tutkimuksista, kohtaus syyn selvittämiseksi, sekä mahdollisesta lääkityksestä.

KIITOS, tietonsa jo lähettäneille !

Ritva Salmi